Torsby – Kirkenær 95 km

Päivä alkoi normaalisti pakkauksella ja mahdollisimman isolla aamiaisella. Tein puuroa ja voileipiä majapaikan keittiössä jonka jälkeen menin kaupungille syömään jättisämpylän. Tein vielä viimeiset ostokset Ruotsin puolella, seuraavaksi kauppaan pääsee vasta Norjassa ja hinnat tuplaantuvat.
Vanha rajapaalu
Tie Östmarkkiin oli paljon tasaisempi kuin olin ajatellut. Tuntureita näkyi jo paljon enemmän. Östmarkin jälkeen vastaan tuli ensimmäinen tunturipuro, toivottavasti niitä tulee enemmän ettei tarvitse kantaa vettä mukana. Juuri ennen rajaa tien varressa oli pieni kahvila. Siellä oli myös jonkinlainen museo ja kirppis. Myytävänä oli myös kirja monella eri kielellä, suomalainen nimi oli ”Metsä Suomalaiset”. Siinä oli kuvia saunovista miehistä ja metsästä. Kahvilan emäntä oli erittäin puhelias, meinasi kahvikin jäähtyä kun piti seurustella.
Mikä voisi olla parempaa?
Pysähdyin syömään ensimmäiselle levähdyspaikalle Norjan puolella. Ilma oli tyyni ja aurinkokin alkoi välillä pilkistellä pilven raosta. Lihakeitto purkista oli taas maailman parasta ruokaa. Join perään ensimmäiset tienvarsi kahvit. Lähtöä tehdessäni huomasin takarenkaan tyhjentyneen. Piti purkaa kaikki laukut pois jotta saisin kumin vaihdettua. Onneksi syy puhkeamiseen löytyi nopeasti, pitkulainen lasinsirpale oli mennyt renkaan sivusta läpi. Samalla kun kaikki työkalut olivat esillä tein pienen huollon ja tarkistuksen. Kun taas pääsin matkaan oli kaikki ylimääräiset äänet kadonneet ja vaihteet toimivat tarkasti.
Hienoa maisemaa
Norjan puolella tie hieman huononi. Suuria nousuja ja laskuja ei ollut, vielä ei vuoristo ole alkanut. Majoituin mökkiin Kirkenærin keskustan tuntumassa. Mökkikylä on hotellin yhteydessä, joten aamiaistakin on mahdollista saada.
Total distance: 84.33 km
Max elevation: 340 m
Min elevation: 78 m
Average speed: nan km/h