Olin pakannaut kaikki valmiiksi jo illalla joten lähtö sujui nopeasti. Aamiaisen tein itse leirintäalueen keittiössä, puuroa ja kinkkuleipää. Pääsin liikkeelle seitsämältä. Kylä oli juuri heräämässä, kaikki kaupat ja kahvilat olivat kiinni. Odotettavissa olisi noin 35 km ylämäkeä, olin varautunut kaikella osaamallani tavalla.
Alkuun oli pientä nousua noin 10 km. Vieressä kohisi koski joka oli yhtä pitkä. Kävin aina kosken rannassa kun sinne pääsi, välillä rannat oli niin jyrkkiä ettei kovin lähelle ollut asiaa. Lopulta tie nousi korkealle kosken yläpuolelle, siihen oli pakko pysähtyä ihailemaan maisemia. Yritin saada kuvaa kanahaukasta mutta se katosi metsään ennen kuin kamera ehti tarkentaa.
Tie mutkitteli ja yllättäen tuli pitkä alamäki, siinä meni kymmeniä saavutettuja metrjeä. Seuraavan mutkan jälkeen alkoi taas nousu korkeammalle. Nyt alkoi välillä olemaan jo kunnon ylämäkeä eikä alaspäin enään menty. Viimeinen puristus oli 7% nousua noin neljä kilometriä. Siinä tuli jo lämmin vaikka ylempänä oli jo aika kylmä.
Tien korkein kohta oli 692 metriä meren pinnasta. Siellä on luonnonpuisto joka oli suota. Info taulun mukaan alueella on karhuja, semmoisia en kuitenkaan nähnyt vaikka toivoin. Vaihdoin samalla lämpimämpää vaatetta päälle ettei alamäessä tulisi kylmä. Laskin mäkeä alas non 20 kilometriä levähdys paikalle kosken vieressä. Paikalle osui saksalaisia matkailuautolla ja olisivat välttämättä halunneet tarjota ruokaa minulle. Olin jo vailitettavasti ehtinyt laittaa herkullisen nuudelitonnikalan tulelle joten kieltäydyin kohteliaasti.
Viimeinen osuus meni nopeasti edelleen alamäessä. Noin kaksi kilometriä ennen Lillhärdalia ylitseni pyyhkäisi rankka ukkoskuuro. En ehtinyt enkä viitsinyt laittaa sadevarusteita päälle. Olin aivan märkä kun pääsin leirintäalueelle. Heti kun sain avaimet mökkiin paistoi taas aurinko.
