Aamu alkoi muutoksella kun Antero päätti lähteä kotiin. Täytyy vain sopeutua uuteen tilanteeseen. Lähdin vielä saattamaan hänet Falunin autovuokraamolle, nostimme fillarin Volvoon ja kävimme vielä kahvilla. Sen jälkeen kaupungille hankkimaan karttaa ja syömään. Falunista pääsin lähtemään vasta yhden aikaan.

Mäkiä on huomattavasti enemmän kuin aikaisempina päivinä. Ne ovat pidempiä mutta eivät ole kovin jyrkkiä. Vilkkaasta liikenteestä ei ollut haittaa koska Falunista oli pyörätietä 5 km. Sen jälkeen käännyin pienemmälle tielle jolla ei liikennettä ollut. Samalla maisemat paranivat. Tie kierteli pieniä järviä joita renusti kesämökit. Kilpapyöriä tuli vastaan useasti, tämä on suosittu pyöräilykohde.

Leksandin lähestyessä liikenne vlikastui ja aloin miettimään jotain oikoreittiä. Jouduin alueelle missä oli kapeita katuja ja paljon punaisia vanhan mallisia hirsitaloja. Päädyin sieltä melkein suoraan Västervikin risteykseen. Ajoin suoraan leirintäalueelle josta olin varannut jonkun mökin tapaisen häkkyrän. Se on kuin pieni mökki korkeilla jaloilla.

Matkaa kertyi yllättävän paljon kaikkien kiertelyjen jälkeen. Siirtyminen Falunista Västervikiin oli noin 60 km. Ilma on edelleen viileä mutta päivän aikana en osunut kertaakaan kunnon sateeseen. Vastatuuli oli voimakas koko päivän.

