Laivamatka meni leppoisasti, sää oli tyyni ja aurinkoinen illalla. Aamulla söimme suuren aamiaisen laivalla, sellaista tuskin tällä matkalla enään on tarjoalla.
Matka alkoi kohtalaisessa sateessa, ennusteen mukaan piti sataa vasta iltapäivällä. Suunnistaminen Tukholman keskustan ulkopuolella oli aika hankalaa. Katsoin kompassista oikean suunnan ja aina välillä tarkistimme sijainnin kännykästä. Emme oikeastaan eksyneet kertaakaan vaikka välillä emme tienneet tarkasti missä olimme.

Päästyämme kaupungin ulkopuolelle pysähdyimme syömään Kallhällissä paikallisessa pizzeriassa. Sade oli loppunut ja kaupungin kiire kaikonnut, nyt alkoi tuntua paremmalta. Tie meni vielä kolmen pienen kaupungin läpi, sen jälkeen alkoi loputtomat pellot. Joimme kahvit huoltoasemalla E18 tien varressa.
Maisema toi mieleen pohjanmaan lakeudet. Sellaista maisemaa oli pakko kuvata aina välillä. Yhden pysähdyksen kohdalla kuvasin kaikessa rauhassa kun takaa alkoi kuulua huutoa. Antero oli kaatunut syvään ojaan, olin niin hölmistynyt etten huomannut ottaa kuvaa siitä vaikka kamera oli kädessä valmiina. Siitä selvittiin onneksi säikähdyksellä ja parilla naarmulla.

Oikaisimme pienen Krägga kylän läpi. Sieltä pääsi vanhaa rautatien pohjaa pitkin järven yli. Siinä oli pieni siltakin josta oli kiskot poistettu. Kivaa vaihtelua liikenteen keskellä ajamiseen.
Yöksi majoituimme Bredsandin leirinäalueelle pieneen huoneeseen. Huomenna jatkamme matkaa suoraan pohjoiseen Endköpingistä, ajamme ainakin Hebyhyn asti.
