Päätin jäädä Kirkenæriinn vielä yhdeksi yöksi. Majapaikassa olimahdollisuus pyykin pesuun ja kaikki tarvittavat kaupat ovatkävelymatkan päässä. Lisänä hintaan kuuluu internet, joka toimii ainoastaan hotellin baarissa:/

Ostin uuden kartan joka kattaa paremmin reitin Jotumheimeniin. Yritin jo ennen matkaa hankkia kunnollisia karttoja. Valikoimaa ei juuriollut, enkä halunnut ostaa karttaa näkemättä sitä ensin. Onneksi paikalliset huoltoasemat on hyvin varustettuja.

Metsäsuomalaiset ovat suuri osa paikallista kultturia. Ensimmäiset saapuivat Finnskogeniin 1600 luvulla. Heitä pidettiin mystisenä kansana jolla oli outoja tapoja. Suomalaiset polttivat metsää ja viljelivät tuhkassa ruista. Savusaunat ja savustushuoneet olivat myös outoja asioita paikallisille. Heillä oli kertomusten mukaan yliluonnollisia voimia mitä käytettiin parantamiseen. Täällä on useita museoita ja kulttuurikeskus asiaan liittyen.

Seuraava kohde on Hamar/Brummunddal, matkaa kertyy noin 100 km. Osa matkasta on mahdollisesti hiekkatietä.