Category: Retket

Lomamatkojen blogit

Kohila – Tallinna 40 km

Juha Viimeinen päivä pyöräillessä alkoi viileässä ja aurinkoisessa säässä. Tuuli oli vaihteeksi myötäinen ja se oli suuri muutos pariin edelliseen päivään. Noin puolet matkasta oli pyörätietä. Lisäksi Tallinnassa pyörille on oma kaista, se nopeutti matkaa ja olimme riittävän ajoissa satamassa. Otimme lipun Viking FSTR laivaan. Aikaimoinen elämys on tämäkin matka ollut. Suunnitelma muuttui pari kertaa …

Jatka lukemista

Türi – Loone (Kohila) 103 km

Juha Emäntä toi aamiaisen mökkiin aamulla. Puuroa ei ollut mutta muuten se oli ok. Ostimme ensin mutterin Anteron satulaan ja ruuvasimme sen kasaan. Ilma oli yllättävän viileä, alussa pipo ja lämpimät hanskat oli tarpeen. Lähdimme heti pienelle päällystetylle tielle joka jatkui hyväkuntoisena hiekkatienä. Liikennettä oli todella vähän, se sopi meille hyvin. Metsää oli onneksi aika …

Jatka lukemista

Viljandi – Türi 64 km

Juha Lähdettiin aamulla puskemaan vastatuuleen pienempää tietä joka oli päällystetty. Peltoja ja metsää oli samalla tavalla sekaisin kuin Suomessa. Näimme peuran jälkikasvun kera. Jäin hetkeksi odottamaan jos saisin kuvan mutta ne katosivat pusikkoon. Pysähdyimme kahville Suure-Jaanissa paikalliselle huoltoasemalle. Pääsimme pian tauon jälkeen hiekkatielle jolla oli todella vähän liikennettä. Siellä huomasimme että nämä ovat mukavimpia ajaa …

Jatka lukemista

Ruijena – Viljandi (Viro) 60 km

Juha Yö oli aika kylmä, aamulla lämpöä oli 8 astetta. Laitettiin vähän enemmän vaatetta päälle ja lähdettiin matkaan. Kun aurinko nousi korkeammalle oli pakko vähentää vaatetusta. Viron rajan ylitimme mukavalla hiekkatiellä, se on jo kolmas valtion raja jonka ylitämme pyörällä. Heti rajan jälkeen hiekkatie oli paljon helpompi ajaa, se oli karkeampaa hiekkaa ja paljon kovempi …

Jatka lukemista

Sigulda – Ruijena 114 km

Juha Saimme aamiaisella puuroa, päivä lähti siis hyvin käyntiin. Sen antama energia oli tarpeen. Joen ylittävälle sillalle oli kilometrin mittainen 11% alamäki. Toisella puolella oli 700 metriä pitkä 11% ylämäki. Se oli hyvä alkuverryttely. Olimme päättäneet mennä isoa tietä myötätuuleen Valmieraan. Alussa liikenteen määrä oli pieni shokki, sitten siihen tottui. Noin 8 km jälkeen oli …

Jatka lukemista

Sigulda välipäivä

Antero kävi huollattamassa pyöräänsä paikallisessa korjaamossa. Veloitus melkein tunnin työstä oli 5 euroa. Se on aika halpa hinta. Ostin itselleni samalla toiset lämpimät hanskat ja pipon kypärän alle. Sää ennuste on täynnä sateita ja lämpötilat 10-15 astetta, aika suuri muutos Puolan ja Liettuan helteistä. Kävimme tutustumassa myös Siguldan vanhempaan linnaan. Se on Anteron mukaan hyvin …

Jatka lukemista

Tome – Sigulda 63 km

Juha Päivän ensimmäinen nähtävyys oli remontissa oleva voimalaitoksen pato Kegumsissa. Onneksi siinä oli erikseen väylä kevyelle liikenteelle. Pääsimme sitä pitkin helposti yli ohi liikennevalojen. Daugava joen jälkeen oli noin kilometrin pituinen ylämäki, sen jälkeen oli taas tasaista. Maisema oli vieläkin aika tasaista, metsää oli enemmän kuin peltoa. Se oli mukavaa koska vastatuuli voimistui koko ajan, …

Jatka lukemista

Bauska – Tome 68 km

Juha Kävimme ennen lähtöä paikallisessa linnassa Bauskas Pils. Siellä oli museo ja paljon henkilökuntaa ohjaamassa vieraita. Liput leimattiin moneen kertaan, museossa ja muissa paikoissa. Ajattelimme mennä vielä automuseoon mutta eksyimme väärälle tielle jonka jälkeen aikaa oli mennyt liikaa. Maisema oli alkuun tasaista ja peltoa oli paljon. Se alkoi jo kyllästyttää, matkalla on ollut sama maisema …

Jatka lukemista

Radviliskis – Bauska (Latvia) 92 km

Juha Fillarit yöpyivät hotellin keittiön varastossa, pääsimme takaovesta paikallisen rekkaparkin kautta ulos. Kävimme lainaamassa lenkkkiavainta paikallisessa autokorjaamossa ja Anteron etulokasuojan kiinnitys saatiin taas kireälle. Taas oli tasaista ja myötätuulta, liikennettäkin oli todella vähän. Noin 8 km ensimmäistä taukopaikkaa jouduimme ajamaan vilkkaasti liikennöityä tietä noin 4 km. Rekkoja oli todella paljon, ajoimme suosiolla hiekkaisella pientareella. Oli …

Jatka lukemista

Jurbarkas – Radviliskis 119 km

Juha Hyvän aamiaisen jälkeen hyvästelimme emännän ja lähdimme matkaan. Paksu sumu vaikeutti alussa suunnistamista, näkyvyyttä oli vain noin 100 metriä. Maantiellä näkyvyys huononi entisestään. Autoilijat eivät uskaltaneet ohittaa meitä joka kohdassa kun vastaan tulijoita ei ollut mahdollista nähdä. Onneksi sumu hälveni aika pian. Ilma oli viileä ja tyyni, välillä tuuli yltyi hieman. Onneksi tuuli oli …

Jatka lukemista