Satoi kaatamalla kun lähdin liikkeelle. Tuuli oli onneksi myötäinen, sade ei silloin haittaa näkyvyyttä. Olin Bodössä noin puolenpäivän aikaan. Suunnistin suoraan satamaan. Tällä kertaa en eksynyt kaupungissa kertaakaan, olin ottanut kartan jostain turisti infosta. Laiva lähtisi 15:00 joten aikaa oli. Kiertelin ensin hieman kaupunkia ja menin satamaan odottelemaan. Heti kun laiva pääsi satmasta ulos alkoi …
Category: Retket
kesä 21 2010
Storjord – Saltstraumen 110 km
Heräsin ennen kuutta aamulla enkä enään malttanut nukkua. Suoritin aamutoimet ja pakkasin tavarat rauhassa. En pitänyt kiirettä vaan nautin aamiasta pitkään. Katselin samalla tielle, rekkoja meni aivan liikaa kumpaankin suuntaan. Kartan mukaan pienempi tie alkoi noin 20 kilometrin jälkeen. Lähdin matkaan rekkoja varoen. Olin edennyt noin 10 kilometriä kun huomasin pienemmän tien E6 vierellä. Kartaan …
kesä 20 2010
Vuoggatjålme – Storjord 68 km
Yö oli kylmä, mittari näytti 5 astetta aamulla. Vuoren huiput olivat nyt kokonaan valkoiset, eilen siellä oli vain valkoisia laikkuja. Asettelin pyörästä takarengasta paremmin paikoilleen, se on hieman liian suuri uudelle vanteelle. Sormet meinasivat jäätyä sitä näprätessä, sain sen kuitenkin paremmin paikoilleen. Tuuli oli aika kova kun lähdin nousemaan vuorille. Alkuun nousu ei ollut kovin …
kesä 19 2010
Arjeplog – Vuoggatjålme 113 km
Jarrut jäivät illalla säätämättä, sopivaa työkalua minulla ei ollut mukana. Kävin kaupungin kaikilla huoltoasemilla (2) kysymässä 2mm kuusiokoloavainta. Seuraavaksi oli vuorossa rautakauppa, se aukesi vasta kymmeneltä. Katselin hieman ympärilleni ja kävin täydentämässä ruokavarastoa. Avaimen saatuani pääsin vihdoin matkaan. Alkumatka oli aika tasaista, eikä maisematkaan olleet kovin kummoisia. Jäkkvikissä oli jo niin kova nälkä että oli …
kesä 18 2010
Slagnäs – Arjeplog 62 km
Aamulla hieman jännitti lähteä liikkeelle vaikka olo tuntui hyvältä. Alkuun oli tasaista nousua muutama kilometri. Polkeminen alkoi nousussa tuntua siltä kuin pitääkin. Ei tarvinnut pienissä nousuissa laittaa pienempää vaihdetta. Syöminen oli tehnyt ihmeitä. Matka sujui vauhdikkaasti, mutta silti ehdin katsella maisemia ja ottaa muutaman kuvan. Näin matkalla jonkun jalohaukan, kotkan ja joutsenia. Kuvia olisn halunnut …
kesä 17 2010
Slagnäs lepopäivä
Ennen aamiaista olin vielä lähdössä jatkamaan matkaa, mutta kun syöminen ei vieläkään sujunut kovin hyvin päätin jäädä vielä yhdeksi yöksi. Leirintäalueella on myös tarvittavat palvelut. Slagnäs Camping Aamupäivällä kävin strutsitilalla. Olisin halunnut munakkaan mutta munia ei juuri silloin ollut, sain tyytyä voileipään savustetulla strutsilla. Sekin oli mielenkiintoisen makuista. Päivä on kulunut nopeasti kaikkea pientä tehdessä. …
kesä 16 2010
Gargnäs – Slagnäs 45 km
Aamiaisen jälkeen istahdin hetkeksi miettimään mitä tekisin tänään. Olo tuntui hyvältä mutta niin se tuntui eilenkin aamulla. Päätin kaikesta huolimatta lähteä ajamaan kohti Arjeplogia, jos alkaisi tuntua huonolta matkan varrella oli parikin paikkaa mihin voisi majoittua. Tehdessäni lähtöä koko majapaikan väki kokoontui ulos toivottamaan hyvää matkaa ja ottamaan kuvia. Se tuntui aika hassulta. Aluksi oli …
kesä 15 2010
Lycksele – Gargnäs 107 km
Olo tuntui parantuneen aamulla, kuume oli laskenut ja voimat tuntui palautuneen. Kait ainoa vaihtohto on jatkaa matkaa. Suuntaan pienempiä teitä kohti pohjoista, toivottavasti vältyn raskaalta liikenteeltä. Matka alkoi kylmässä vesisateessa, oma lämpömittari näytti 6 astetta lämmintä. Maisema oli alkuun hieman tasaisempaa kuin edellisenä päivänä. Tielle 363 päästyäni maisemaa hallitsi Vindelälven joki. Koskia oli muutaman kilometrin …
kesä 14 2010
Vindeln – Lycksele 84 km
Matka alkoi pienessä sateessa, se piti ilman raikkaan. Mäkiä oli edelleen koko ajan, ne olivat lyhyiä ja jyrkkiä. Olin päättänyt poiketa tieltä mahdollisimman useaan pieneen kylään. Ensimäinen kylä oli Hällnäs, se oli korkean mäen päällä. Toivoin saavani kahvin jyrkän nousun jälkeen. Kahvi jäi haaveeksi mutta kauppa oli sentään auki. Vaikka kylässä oli rautatieasema palvelut olivat …
kesä 13 2010
Vaasa-Umeå-Vindeln 98 km
Tuuli oli aamulla aika voimakas, kiva merimatka tiedossa. Satamassa pyörät ja moottoripyörät pääsivät viimeisenä laivaan, jouduimme odottamaan melkein tunnin koleassa tuulessa. Aamiainen ja kuuma juoma maistui odotuksen jälkeen. Aamiaisen jälkeen ajattelin mennä kannelle kuvamaan, se jäi yritykseksi. Tuuli oli niin kova ettei siellä pysynyt pystyssä. Ruotsin puolella oli hieman vaikea alku. Ensin menin automaatille hakemaan …