Kohila – Tallinna 40 km

Juha

Viimeinen päivä pyöräillessä alkoi viileässä ja aurinkoisessa säässä. Tuuli oli vaihteeksi myötäinen ja se oli suuri muutos pariin edelliseen päivään. Noin puolet matkasta oli pyörätietä. Lisäksi Tallinnassa pyörille on oma kaista, se nopeutti matkaa ja olimme riittävän ajoissa satamassa. Otimme lipun Viking FSTR laivaan.

Aikaimoinen elämys on tämäkin matka ollut. Suunnitelma muuttui pari kertaa matkan aikana, se aiheutti jonkin verran yllätyksiä koska menimme paikkoihin mihin en ollut tutustunut etukäteen. Oikeastaan se oli hauskaa kun ei tiennyt mitä seuraavana päivänä on edessä. Minun mittariin tuli yhteenä 1409 km. Hiekkatietä kuljettiin vähemmän kuin olin odottanut, se johtui reitin muutoksesta Puolassa.

Puola

Puolan halpa hintataso hieman yllätti. Ruoka ja majoitus maksoi noin kolmanneksen siitä mitä pohjoismaissa joutuu maksamaan. Majoituksen taso oli vaihtelevaa, joskus sai todella halvalla hyvän hotellihuoneen mutta välillä majapaikka oli mielenkiintoisessa kunnossa. Ihmiset olivat Puolassa useimmiten ystävällisiä. Puolan liikenteestä näkee painajaisia vielä pitkään. Sen ajoi meidät välillä pienille metsäteille ja peltoja halkoville kärrypoluille. Paikallisten kielitaito oli yllättävän heikkoa, oli pakko opetella muutama tärkeä sana ettei joka kerta tarvinnut kaivaa Google kääntäjää avuksi.

Liettua

Liettua tuntui Puolan jälkeen paluulta eurooppaan. Kaikki puhuivat englantia tai saksaa, kännykkä toimi niin kuin kotona ja netti ei pätkinyt. Majoitus oli edelleen edullista ainakin pienissä kaupungeissa missä yövyimme. Suurin kaupunki meidän matkalla Lietuassa oli noin 18000 asukkaan Radvilskis, suurissa kaupungeissa varmaan on hieman kalliimpaa. Paras muisto Liettuasta oli Jurbarkasin majoitus. Olimme ajaneet noin 12 km voimakkaasti pölyävää pehmeää hiekkatietä rekkojen seassa, heti kun majapaikan emäntä näki meidät hän kysyi maistuuko kylmä olut. Se oli maailman parhaimman makuinen olut.

Latvia

Latvia ei tuntunut kovinkaan erillaiselta Liettuaan verrattuna. Hintataso oli suunnilleen sama ja kieli kuulosti minun korvaan melkein samalta. Löysimme Latvian pienistä kylistä usein pienen kahvilan/ravintolan jossa oli tarjolla herkullisia keittoja, ne olivat vielä erittäin edullisia.

Viro

Viroon tulimme pientä tietä Abja-Paluojan lähellä. Hiekkatie muuttui heti rajalla paremmaksi, se oli kovempaa ja karkeampaa hiekkaa. Muuten eroa ei huomannut ennen kuin tulimme kaupunkiin. Hintataso oli selkeästi korkeampi kuin Latviassa, yöpymiset kallistuivat eniten.

Tallinna saavutettu

Antero

Matkan yhteenveto: Mittarin alkulukema 3576, Loppulukema 5003. Matka-aika oli 8.8-29.8.2017, 1427 km ja pyöräilypäiviä yhteensä 19.

KIVAA OLI!

Mitä kaikkea tapahtumia ja trivioita jäikään mieleeni: – opetin Juhan tykkäämään Fingerporeista.

Puola:

Gdanskin ranta-alueet olivat kauniita ja siellä oli kivaa polkea pikkuteillä, vaikka ne olivatkin mielenkiintoisia kunnoltaan. Yleisesti mukulakiviteitä oli paljon, samoin erittäin surkeassa kunnossa olleita Neuvostoliiton aikaisia asfalttiteitä, joiden huolto oli ämpärillinen heikkolaatuista asfalttia kuopan päälle ja sitä varmaankin 40 vuotta.

Puolan maaseudulla tiet olivat vielä mielenkiintoisempia, betonilaatoitettuja pomppuratoja keskellä ei mitään kilometrikaupalla. Jäi mieleeni Bartozycken kaksi tarjoilijatarta (eri raflat) ja heidän ilmeensä kun saivat meiltä juomarahaa. Ensimmäinen joka sai meiltä 28 slotia ei ollut ymmärtää mitä tapahtui. Hän sai varmasti koko päivän palkan verran juomarahaa, ihan ansaitusti tosin. Meille se 28 slotia ei ollut yhtään mitään, eli noin 7 € koko pitkän illallisen kannosta. Toinen alkoi melkein itkemään kun sai meiltä 8 slotia, ei tajunnut sen olevan hänelle. Puolassa ei taida olla juomarahakulttuuria.

Mieleen jäi myös maan halpa hintataso ja kielitaidottomuus, suurin osa kun ei osaa muuta kuin puolaa, ei edes nuoret. Sitten oli tietenkin ”Irinaksi” nimeämäni rajavartijatar, tuo metsien pyöräilevä amazoni… kaunein ja seksikkäin rajavartija tai mikään viranomainen, minkä olen nähnyt. ??

Puolan Green Velo reitit olivat hienoja, niistä voisi monet valtiot ottaa oppia, myös Suomi. Elämäni pisin ylämäki 8 km heti Elbladin jälkeen oli kokemus. Bartozycessä saatiin hotellin viimeinen vapaa huone, kaikkein ylin kerros jyrkkien portaiden päässä. Niitä oli sitten ratkiriemukasta kiivetä ylös ja alas helteisessä ilmassa eikä tietenkään mitään ilmastointia. Onneksi paikan isäntä (vanhempi kuin minä) kantoi tavarani ylös huoneeseen. Ihan Puolan osuuden lopuksi päästiin polkemaan pari prosenttimäkeä ylös. Puolasta jäi mieleen myös paikallisten autoilijoiden tapa väistää pyöräilijöitä. Heistä on ihan ok ajaa 100 km/h vauhdilla 30 cm päästä ohi, eli eivät väistä lainkaan.

Liettua:

Liettuasta jäi mieleeni sen linnat ja ystäväni Albert Zidoniksen tapaaminen. Hän tuli erikseen Vilnasta luokseni, joutui ajamaan noin 2h yhteen suuntaan.

Liettuan tiet olivat hyväkuntoisempia Puolan teihin verrattuna, noin pääsääntöisesti. Netti toimi kuin unelma verrattuna Puolaan tai oikeastaan muihin Baltian maihin verrattuna. Pikkukaupungin pyöräkorjaajan kunnioitus matkapyöräilijöitä kohtaan oli myös liikuttavaa.

Liettuassa onnistuin myös kaatumaan mätkähtämällä kanervikkoon. Liettuan soratiekokemus 12 km pölyävää ja upottavaa kuulalaakerisoratietä helteessä ja ainoa paikka missä pystyi ajamaan oli tien keskiosa. Kun auto tuli vastaan tai takaa ohi, ensin piti siirtyä tien reunaan ja pysyä pystyssä. Sitten piti odottaa pölypilven lentoa, jotta matka voi jatkua. Onneksi oli sivutuulta.

Toinen Liettuan hiekkatiekokemus oli sateella mutavellissä parikymmentä kilometriä pomppurataa ja upottavaa hiekkaa. Rapa lensi ohiajavista autoista, jotka väistivät melko vähän. Radvilskisissä ilostutin mummon antamalla hänelle kuminauhamustekalan ja kiinnittämällä tämän laukun sillä tarakkaan kiinni.

Latvia:

Latvia oli muuten sangen tylsä paikka, mutta onneksi siellä on hienoja linnoja. Siguldan Livonian Order harmaakivilinna jäi mieleeni yhtenä hienoiten restauroiduista raunioista. Turaidas linna oli myös hieno, mutta eniten jäi kyllä mieleen se linnan viereen johtanut tie, joka nousi 11% 700m ja oli yhteensä reilu 2 km pitkä ylämäki. Kamala. Sattui oikein kunnolla reisiin samalla kun hengitys veti viimeisiään. Selätin mäen tahdonvoimallani eikä se ole edes puppua. Bauskan linna oli myös hienosti restauroitu, sen suojatyöpaikkahenkilökunta jäi myös humoristisena mieleeni.

Viro:

Virosta jäi mieleeni lähinnä kalliit murjut, missä asuimme. Lisäksi mieleen jäi paikallisten ohittamiskäytäntö, joka oli kuin kopio Puolasta. He tosin painoivat torvea hetki ennen kuin olisivat jyränneet yli. Näimme myös pari todellista vaaratilannetta kun heidän ohitukset olivat kaameita. Liettualaiset kutsuivat virolaisia hitaiksi, joka osoittautui todeksi ainakin ravintolan tarjoilijoiden suhteen.