Juha
Emäntä toi aamiaisen mökkiin aamulla. Puuroa ei ollut mutta muuten se oli ok. Ostimme ensin mutterin Anteron satulaan ja ruuvasimme sen kasaan. Ilma oli yllättävän viileä, alussa pipo ja lämpimät hanskat oli tarpeen.

Lähdimme heti pienelle päällystetylle tielle joka jatkui hyväkuntoisena hiekkatienä. Liikennettä oli todella vähän, se sopi meille hyvin. Metsää oli onneksi aika paljon, se suojasi tuulelta joka oli vastainen melkein koko päivän. Mitään palveluja ei matkalla ollut ennen Kohilaa. Matka eteni nopeasti vastatuulesta huolimatta.
Lopussa oikaisimme metsätietä Kohilaan, se oli mutavelliä osan matkaa. Sitten Google ohjasi meidät 9 km ohi majapaikan. Kun soitimme majapaikkaan sieltä kerrottiin että navigaattori ohjaa aina väärään paikkaan, sen olisi voinut ilmoittaa aikaisemmin. Paikka on kaiken lisäksi kauheassa kunnossa, kaikki talossa toimii miten sattuu.

Antero
17. polkemispäivä 103 km Türi-Kohila plus lievä eksyminen.
Oli oikeastaan ihan kiva vastatuulipäivä, poljettiin aluksi hyvätasoisia pieniä asfaltti- ja sorateitä.
Kun 70 km oli mittarissa bongasi Juha sellaisen ”kivan oikotien”, joka kyllä oikaisi, mutta ei ollut niin hirveän kiva kuin aluksi ja lopuksi. Siinä keskellä tie muuttui metsätieksi, jolla voi ajaa ehkäpä panssarivaunulla joten kuten… Mutavelliä ja silleen.

Sitä ennen ajoimme frisbeegolfradan poikki, mutta valitettavasti siinä ei ollut kukaan heittämässä, jotta olisi voinut nähdä miten eestiläiset heittävät.
Juhalla puhkesi vaihteeksi eturengas, korjasimme satulani ja siitä tuli taas kelvollinen sekä emme löytäneet yhtään kylää mistä saisi kahvia koko matkalla ennen Kohilaa.
Minua taas huijattiin ihan kunnolla Juhan toimesta. Vääryydellä ja viekkaudella houkuteltiin polkemaan pidempi matka kuin aiottu. Ensin puhuttiin 65 km matkasta, se muuttui puheissa ensin 75 ja sitten 85 km matkaksi. Sitten navigointimestarimme ”eksyi” ihan lopussa ja ajoimme n. 16 km ihan turhaan ja lopputulos oli tuo 103 km.

Majoituimme toisen kerran peräkkäin murjuun. Nyt meidät vastaanotti kylmään mökkiin missä ei hellakaan kunnolla toimi hampaaton hieman käkikello sekaisin oleva tatuoitu mies, joka puhui vain viron jotain murretta tai venäjää tai jotain vastaavaa mongerrusta. Maksoimme tästä 70,00 € yhteensä kun kohtuuhinta olisi 30,00 € yhteensä.
Meidän on tarkoitus tehdä spaghettiruokaa, mutta tuo hella on lämmittänyt tilkkaa vettä jo noin 20 min eikä vieläkään kiehu…