Tuntui mukavalta päästä taas matkaan laiskottelupäivän jälkeen. Lepäsin hyvin ja söin kolme ateriaa päivän aikana. Fillari ja varusteet on taas tarkastettu ja huollettu. Fillarissa ei ole ollut mitään vikaa. Kerrran olen kiristänyt uutta vaihdevaijeria, oletin joutuvani säätämään sitä paljon enemmän.

Lähtiessä oli mukavan viileä ilma ja aivan tyyntä. Joella oli jo kuuden aikaan paljon kalastajia. Liikkeellä oli vain kalastajia minun lisäksi. Matka Utsjoelle meni nopeasti, olin siellä yhdeksän aikaan niin kuin olin suunnitellut vaikka kiersin paikallisen museotien. Muuten suunnitelma meni hyvin mutta kaupan yhteydessä ei ollutkaan kahvilaa. Kysyin kassalta saako kylästä kahvia ja minut neuvottiin leirintäalueelle. Kun pääsin kahvilan pöytään istumaan puolet kaupan jonosta oli tullut perässä kahville.

Jatkoin joen vartta kohti Karigasniemeä. Maisema oli melkein samanlaista koko ajan, joki, mökkejä, metsää ja kalastajia. Aika pian Utsjoen jälkeen alkoi mäntyjä näkyä enemmän, pian niitä oli isoja metsikkköjä. Mäkiä oli yllättävän paljon, tie kiersi välillä rannan aika kaukaa ja silloin oli aina jyrkkä ylämäki ja heti perään jyrkkä alamäki. GPS tallensi 1418 metriä pystysuoraan ylös matkan aikana, se eniten koko matkan aikana. Tosin matkakin oli pisin tällä reissulla.

Mukava yllätys oli avoinna oleva kahvila matkalla, se oli samalla Tenon Tunturituvat vastaanotto. Kahvila oli muuten mukava mutta se oli täynnä itikoita. Kahvin juonnista ei meinannut tulla mitään kun itikat purivat poskeen kun hörppäsi kahvia.

Tummia pilviä alkoi kerääntyä menosuunassa paljon. Välillä salamat välähtelivät ja kuului kumeaa jyrinää. Kaivoin sadevarusteet esille sateen alkaessa. Kun ukkonen oli kohdalla alkoi hieman pelottamaan. Salamat välähtelivät ja jyrähdys seurasi välittömästi perässä. Mitään suojaa ei ollut avoimessa maastossa, onneksi ei tullut rakeita. Lopulta ukkonen meni ohi ja aurinko palasi taivaalle.

Karigasniemellä majoituin pieneen mökkiin leirintäalueella, sain viimeisen mökin. Leirintäalue on 100 metriä kylän keskustasta.
