Päivästä on tulossa viileä ja sateinen, ennusteen mukaan tuuli on vielä vastainen koko päivän. Iso muutos edelliseen päivään. Varasin mökin Galdotievasta läheltä Norjan rajaa, se on noin 25 km Hettasta pohjoiseen ja matkaa tulee noin 105 km. Aamiaisen söin paikallisella huoltoasemalla, tarjolla oli puuroa joten sain hyvät eväät matkaan.

Sade alkoi melkein heti kun lähdin muoniosta. Onneksi vastainen tuuli ei ollut kovin kova, muuten olisin ollut aika märkä. Mäet olivat edelleen pitkiä ja loivia, vastatuuleen ylämäet olivat välillä aika raskaita. Välillä sade yltyi niin kovaksi että oli vaikea nähdä mitään.

Kahville pysähdyin Sonkamuotkassa, siinä on kaksi kahvilaa jotka myyvät kahvia halvalla ja yrittävät samalla myydä turisteille krääsää. Kaksi kahvia ja savuporoleipä maksoivat 4,50 joten edullista oli. Sade oli tauonnut kun jatkoin matkaa, kuuroja ropisi niskaan Hettaan asti. Sotkajärvellä kävin lintutornissa katselemassa maisemia, itikoita oli valtavasti. Offia en halunnut laittaa sadekuurojen vuoksi joten jatkoin matkaa aika pian.

Noin 10km ennen Hettaa nälkä oli niin kova että ajattelin jo pysähtyä lämmittämään ruokaa tien varteen. Jatkoin väkisin loppumatkan kun ruuan laittoon olisi mennyt enemmän aikaa kuin matkaan lähimpään lounaspaikkaan. Hotelli Jussan Tuvassa oli lounasta tarjolla. Onneksi tarjolla oli buffet, en olisi pystynyt odottamaan ruuan valmistumista.
Sade oli loppunut kokonaan kun lähdin viimeiselle etapille. Tuuli oli sen sijaan vastainen koko 26 kilometrin matkan. Tie nousi hitaasti korkeammalle melkein koko ajan, oli siinä pari pitkää alamäkeäkin. Jossain Leppäjärven kohdalla huomasin ettei mäntyjä ollut ollenkaan, vain vaivaiskoivuja ja pensaita.
Majoituin Palojärvellä Galdotievaan, sain ison hirsimökin 43 eurolla. Matkalla olin haaveillut saunasta joten varasin itselleni vielä rantasaunan, se kruunasi päivän.