Yö junassa oli levoton, täydessä vaunussa joku oli koko ajan liikkeellä. Menin aamiaiselle kuudelta ja siellä oli rauhallista. Varasin aamiaisella pienen mökin Muoniosta keskustan läheltä, jos varaus meni läpi niin päivän reitti on lyöty lukkoon jo aamulla. Juna on myöhässä jonkun verran, jotain on rikki ja nopetta joutuu alentamaan noin 50 km matkan.

Kolarissa oli lämmin, mittari näytti melkein hellelukemia. Tuuli oli myötäinen joten matka lähti vauhdikkaasti liikkeelle. Parin kilometrin jälkeen alkoi tietyöt, päällyste oli poistettu kokonaan noin 15 km matkalta. Se hidasti huomattavasti matkaa, välillä oli käytössä vain yksi kaista ja liikenne seisahtui jonoon.

Tietyöt loppuivat Muonion kunnan rajalle, tie oli uusi joten sitä oli ilo ajella. Tuuli oli kääntynyt itään ja välillä se oli jopa vastainen. Poroja alkoi vähitellen näkyä enemmän ja yksi vauhkoontunut meinasi juosta minua päin. Kun pysähdyin kahville sama poro oli siellä kerjäämässä makupaloja turisteilta.

Kahvin jälkeen ajoin pysähtymättä viimeiset 40 km. Juominen oli tuskallista, juomapullojen vesi oli kuin haaleaa teetä.
Poikkeisin päätieltä Kangosjärven kohdalla, pieni tie oli kiemurainen ja mäet jyrkkiä. Maisema ei juurikaan muuttunut, puita on vielä niin paljon että ne peittävät näköalat.
Perille päästyäni menin suoraa majapakkaan, heitin kamat ovesta sisään ja lähdin paikallisbaariin lounaalle.

Majoitus on mökki ilman mukavuuksia. Se on erittäin siisti ja muutenkin hyvin hoidettu. Samoin suihkut, vessat ja muut tilat ovat erittäin siistejä. Lomamaja Pekonen Ky on vielä edullinen, mökki maksaa 30 euroa/yö.