Juha
Hotellin aamiainen oli kelvollinen paikallisen mittapuun mukaan. Puolan kielessä on sana joka tarkoittaa puuroa mutta en ole sitä vielä nähnyt täällä.
Suunnitelma oli ajaa sekaisin isoa tietä ja Green Velo reittiä. Ensimmäinen rekka joka ajoi ohi sai meidät menemään metsätielle Venäjän rajan lähellä. Suunnistaminen oli välillä hankalaa, pieniä metsäteitä risteili joka suuntaan. Kännykkä löysi vain Venäjän verkon joten Googlekaan ei paljoa auttanut. Onnistuimme kuitenikin suunnistamaan oikealle tielle, välillä kyllä luulin että eksyimme sinne metsään.
Puolan rajavarijat pysäyttivät meidät metsätiellä, kaksi kaunista naista joilla oli vakuuttavat pistoolit. Se oli jonkinlainen ongelma kun emme olleet Puolalaisia, koko toimitus kesti noin 20 minuuttia kun he kysyivät ohjeita miten meidän kanssa pitää toimia. Saimme lopulta passit takaisin ja pääsimme taas matkaan.
Zytkiejmyssä ostimme kaupasta pikalounaan ja menimme syömään paikalliseen puistoon. Lounaan jälkeen huomasin eturenkaan tyhjentyneen, matkan ensimmäinen rengasrikko. Witajnyssä oli pakko todeta että emme kerkeä ennen pimeää Marjampoleen, piti keksiä joku toinen majoituspaikka. Samasta kylästä löytyi huone mukavasta paikasta järven rannalta. Hinta oli 50 zlotya kappale, euroissa noin 12.
Antero
Seitsemäs pyöräilypäivä.
Lähdettiin matkaan Goldapista noin kello 8:30. Sää oli helteinen ja sivutuulta oli hieman. Melko samantien lähdöstä tuli eka ylämäki, mikä oli melko raskas polkea (varsinkin löysällä kumilla). Päätimme isoa tietä hetken poljettuamme lähteä seikkailemaan pikkuteille lähelle Venäjän rajaa. Seikkailu siitä tulikin.
Juha sanoi jo heti alussa, ettei kartasta näe ihan kunnolla meneekö siellä n. 20 km päässä pikkuteitä vai pitääkö kääntyä ympäri ja polkea jonkin verran takaisin, jotta päästään eteenpäin. Tie oli hiekkatietä, valtaosan matkaa ihan ok kunnossa. Mutta ne nousut… Mäkiä, jotka eivät pääty koskaan ja tietenkin sisältävät pehmeää hiekkaa.
Sitten päätän juoda tölkin cocista ja huomaan etulaukkuni lainehtivan. Litkussa lillui lompakkoni ja kännykkäkin. Setelit kuivasin auringossa ja puhelimen sain ilmeisesti pelastettua.
Sitten kun Juha navigoi meidät mestarillisesti oikealle tielle muutaman arvauksen jälkeen, meidät pysäyttikin ne ah niin sexyt rajavartijattaret. He olivat myös liikkeellä fillarilla, tosin tukikohtana toimi pakettiauto. Hetken teki jo mieli antautua, mutta sitten muistin olevani Madonna lookliken kanssa naimisissa… ??
Samaan paikkaan oli pysäytetty myös yksi vanhempi rouva, joka ajeli rajan pinnassa koska se on myös samalla Natura 2000 luonnonsuojelualuetta. Hän osasi englantia ja tulkkasi meitä niille misuille. Hän oli iältään ehkä noin 70-vuotias. Kertoi meille, että kommunismin aikaan Goldap oli se paikka ”välivarasto” minne poliittiset toisinajattelijat toimitettiin ennen siirtoa itään. Hän kertoi kuinka kamalaa se oli istua bussissa matkalla jonnekin eikä ollut tietoa mitä heille tapahtuu. Siitä Goldap oli jäänyt hänen mieleensä. Hän kertoi myös kuinka hän on kerran käynyt Suomessa ja sen reissun syy oli mennä Tiedekeskus Heurekaan. Hän oli siellä Puolan tiedekeskuksen nykyisen johtajan kanssa kun tämä oli ollut vielä tiedemies. Kehui Heurekaa hyvin paljon ja se teki hänet myös hyvin iloiseksi.
Sitten saimmekin passimme takaisin ja pääsimme jatkamaan matkaa. Ajoimme seuraavaan kylään, missä olikin kauppa ja söimme lounaaksi leipää ja lisukkeita. Siellä Juha huomasi eturenkaansa puhjenneen ja niin hän vaihtoi sisärenkaan. Poljimmen sen jälkeen noin tunnin kun tulimme tähän kylään, minne jäimme yöksi sen takia kun Marijanpoleen olisi ollut vielä noin 45 km matkaa emmekä olisi ehtineet sinne ennen pimeää. Täällä pimeässä polkeminen on liian vaarallista, siksi taas tällainen tynkäpäivä.
Katsotaan saisiko huomenna aikaiseksi pidemmän matkan. Nyt on ainakin vähän enemmän ilmaa renkaassani, joten se on ehkä mahdollista.
