Aloitin Kuhmon kierroksen torikahvilasta. Torilla oli myynnissä vain kukkia, ehkä muut myyjät tulevat myöhemmin paikalle. Väkeä oli jo aika paljon kaupungilla, Kuhmo vaikutti vilkkaalta kaupungilta.

Kuhmo-talo
Kultturi ja historia kierroksen aloitin Tuupalan museosta. Tilalla on syntynyt K.E. Ståhlberg, hän oli innokas valokuvaaja ja elokuvantekijä. Hänen syntymästään on kulunut 150 vuotta, sen kunniaksi siellä oli näyttely hänen töistään ja elämästä. Tilan rakennukset oli kunnostettu 1930 luvun mukaisesti.

Seuraavana oli talvisotamuseo, se sijaitisi 4 km länteen keskustasta. Näyttely keskittyi Kuhmon alueen taisteluihin. Kuvia oli jo 150 ja lisäksi kaikenlaisia sodan aikaisia esineitä oli runsaasti. Jopa kartta joka oli löytynyt kaatuneelta venäläis upseerilta oli näytillä. Myös lottien toiminta oli näkyvästi esillä. Siellä vierähti pitkälti yli tunti. Nälkäkin alkoi jo vaivata joten suuntasin viereiseen Hotelli Kalevalaan lounaalle. Lounaan jälkeen kävin vielä Luontokeskus Petolassa. Siellä esiteltiin suomen suurpedot, karhu, susi, ilves ja ahma.

Matka Lentiiraan meni nopeasti, juuri kun alkoi päästä vauhtiin olin jo perillä. Matkalla oli kauniita jokia joiden rannat olivat suota. Lintuja oli valtavasti jokien varsilla. Mäkärät tuntuvat lisääntyvän kun etenen pohjoiseen. Aina kun pysähtyy niin musta pilvi mäkäriä hyökkää kimppuun. Itikoitakin on paljon mutta niiden kanssa on helpompi tulla toimeen. Mäet olivat pitkiä ja loivia, myötätuulessa ylämäkiä ei edes huomaa.

Majoitun Lentiiran Lomakylässä telttaan. Ilma on aivan loistava, pilviä vain muutama hattara taivaalla ja aivan tyyntä. Kun kysyin ruokaa ravintolasta emäntä sanoi ettei heillä enään ole ruokatarjoilua. Seuraavaksi hän sanoi ettei matkaajaa voi nälässä pitää ja sanoi ruuan olevan 17:30. Kun menin syömään yllätyin hieman, ruokailin isäntäväen kanssa. Heidän mielestään oli mukavampaa syödä yhdessä ja vaihdella kertomuksia. Tarjolla oli lisukkeeksi rönttösiä, se on kuin karjalanpiirakka mutta sisällä on imellettyä perunaa ja puolukkahilloa. Emännällä juttua riitti enkä meinannut millään päästä lähtemään, isäntä oli hieman hiljaisempi.
Max elevation: 209 m
Min elevation: 163 m
Average speed: nan km/h