Joensuu – Lieksa 111 km

Fillaria pakatessa huomasin tavaratelineen ruuvin olevan melkein irti. Onneksi mitään ei ollut vielä mennyt rikki joten siitä selvisi ruuvia kiristämällä. Ilma oli kolea ja sateitakin olisi tiedossa ennusteen mukaan.

Museotie.

Löysin oikean tien helposti hyvien neuvojen ansiosta. Ilma oli kolea mutta lähtiessäni ei satanut. Sade alkoi vasta kun pääsin tielle 73 kohti Enoa. Rekkoja kulki tiellä aika paljon, välillä oli vaikea nähdä eteen niiden nostattaman sumun takaa. Enossa pysähdyin kahville paikalliselle huoltoasemalle hieman kuivattelemaan.

Joki.

Enosta jatkoin pienempää tietä 518 pohjoiseen. Liikenne hiljeni huomattavasti ja aloin vähitellen rentoutua. Ahvenisen kohdalta alkoi kaunis rantatie, siltoja oli useita. Sade unohtui niitä maisemia ihaillessa. Heti perään alkoi Vornan museotie Tie kiemurteli harjun huipulla, alhaalla oli vuorotellen suota ja järviä. Kelvän kohdalla tie muuttui pehmeäksi mutavelliksi, siinä pääsin etenemään kävelyvauhtia. Sopeuduin pian tien huonoon kuntoon ja ihailin taas maisemia.

Kaunista maisemaa.

Mutavelli loppui Vuonislahden sillalle, siitä alkoi taas päällystetty tie. Nälkä alkoi olla kamala, toivoin että kylällä olisi joku paikka mistä saisi ruokaa. Ajatus kokkaamisesta sateessa ei nyt tuntunut mukavalta. Kylältä löytyi kahvila Soroppi joka mainosti lounasta. Lounasaika oli jo ohi mutta emäntä lämmitti makaronilaatikkoa minulle. Ruoka ja kahvi lämpimässä olivat herkullista. Matkaa oli enään hieman yli 20 km. Maisema alkoi muuttua, mäet kasvoivat ja horisontissa näkyi vaaroja.

Majoituin leirintäalueen mökkiin Timitrannimessä. On aika mukava saada varusteet kuivana päälle aamulla.

Mutavelli.
Total distance: 105.53 km
Max elevation: 159 m
Min elevation: 79 m
Average speed: nan km/h