Junalla kotiin

Matka on ollut mielenkiinoinen monella tapaa. Olen oppinut paljon uutta, lähinnä miten asioita ei pitäisi tehdä. Uusia kokemuksia tulee joka matkalla paljon. Tällä matkalla ne olivat vain asioita jotka vaikuttivat matkan tekoon hieman enemmän.

Talvivarustus oli välillä tarpeen.

Ruotsissa tapasin ystävällisiä ja avuliaita ihmisiä. Ilman paikallisten apua olisi ollut vaikea selvitä kaikista vastoinkäymisistä.

Kasvillisuus oli toisinaan niukassa.

Jokaisella matkalla olen tavannut paljon mielenkiintoisia ihmisiä. Tämä matka ei tehnyt siinä poikkeusta. Skottien kanssa tuli vietettyä aikaa, kuljimme samaa reittiä Bodöstä Kirunaan. Heillä oli realistinen käsitys siitä millaista pyöräretkeily on pohjoisessa. Usein tapaa ihmisiä jotka kuvittelevat ajavansa aurinkoista vuonon rantaa tyynessä ja lämpimässä kelissä. Useimmiten tuuli on kova ja ilma sateinen. Eräs pohjoiseen matkalla ollut pyöräilijä valitti huonoa säätä Kirunassa. Ilma oli puolipilvinen eikä edes satanut, lämpöäkin oli melkein 15 astetta. Toivottavasti hänellä oli lämmintä vaatetta mukana.

Aurinkoa, lämmintä, maisemia ja itikoita:)

Sää toi matkaan mielenkiintoisen lisän, kylmää ja märkää. Olin varautunut aika hyvin kylmään. Käsineet olin valinnut vähän lämpimämpään säähän, järeät talvihanskat olisivat olleet tarpeen alussa. OFFia kului kylmyyden takia todella vähän. Jos voi valita kylmän ja itikoiden välillä minun valinta on kylmä.