Aamulla pakatessa huomasin pyykkäämisen olevan tarpeellista. Nyt olisi hyvä jäädä jonnekkin pariksi päiväksi. Svolvär oli sopivan matkan päässä.

Aurinko paistoi kauniisti ja tuuli tyyntynyt lähtiessäni. Ihan kuin olisi siirtynyt hetkessä tuhat kilometriä etelämpään. Eteneminen oli hidasta, koko ajan piti yrittää kuvata vuonoja ja vuoria. Korppeja oli usein raakkumassa korkeilla kallioilla. Yritin niitä kuvata aina välillä huonolla menestyksellä. Merikotkia näkyi yllättävän usein. Tie kulki lähellä merenrantaa joten suuria mäkiä ei ollut.
Luonto muuttui huomaattavan paljon matkan aikana. Moskenesissä puut olivat pieniä eikä kuusia ollut ollenkaan. Svolvärissä luonto ja kasvillisuus on samankaltaista kuin Helsingin seudulla.

Tie E10 oli aika kapea ja usein vielä aitojen välissä. Onneksi rekatkin odottivat takana kunnes oli tilaa mennä ohi. En uskaltanut pysähtyä edes kuvaamaan kapeissa kohdissa vaikka olisin usein halunnut. Matkalla oli myös yksi tunneli mutta se oli leveä ja lyhyt.

Majoitusta valitessa kriteeri oli mahdollisuus pyykinpesuun, se hieman rajoitti vaihtoehtoja. Lofoten Feriesenter oli ainoa paikka lähistöllä missä on kaikki tarvittava. Se on 3 km Svolvärin keskustasta. Huone ja palvelut eivät ole kovin kummoisia.