Hyvin nukutun yön jälkeen heräsin virkeänä. Hotellissa ei vielä saanut aamiaista mutta kahvia sai automaatista. Laivalla on onneksi tarjolla puuroa aamiaispöydässä. Holmsundin satamasta reitti Umeån keskustaan on jo tuttu. Joen rantaan on tehty pyörätie joka alkaa noin 3km Holmsundista. Se kapenee välillä poluksi ja halkoo venekerhojen parkkipaikkoja. Umeåssa hoidin kruunuja kukkaroon ja pidin kahvitauon. Samalla …
Category: Retket
kesä 04 2016
Kesän 2016 pyöräretki
Löysin talvella vanhan valmiiksi suunnitellun pyöräretken, sen oli tarkoitus olla ensimmäinen matka Norjaan. Jostain syystä päätin silloin tehdä Finnmark kierroksen pohjoisemmassa. Nyt se tuntui uudelleen katsottuna ajankohtaiselta. Matka alkaa Uumajasta josta ajan suoraan länteen Norjaan asti. Matkaan mahtuu vuorten ylitys kaksi kertaa.
heinä 21 2015
Trehörningsjö – Holmsud 118 km
Päivä alkoi kangerrellen. Leirintäalueen ravintolassa piti olla aamiainen 8:00. Olin saanut väärää tietoa, se alkoi vasta 9:00. Ja luvattua puuroakaan ei ollut. Lähtö viivästyi noin tunnilla ja edessä oli noin 120 km. Ilma oli sentään aurinkoinen, sopivan lämmin ja tyyni. Pääsin hiekkatielle jo muutaman kilometrin jälkeen. Mäkiä riitti vieläkin mutta ne olivat lyhyitä. Tietkin olivat …
heinä 20 2015
Myckelgensjö – Trehörnigsjö 109 km
Aamulla oli kylmä mutta aurinko paistoi. Päätin laittaa lämpimästi päälle koska ensimmäiset 30 km mentäisiin alamäkeen. Maisemat olivat mahtavia, tuntureita oli vieläkin paljon. Ne olivat jo matalampia ja huipuille asti kasvoi metsää. Tukkirekkoja meni ohi jatkuvana virtana, vastaan tuli tyhjiä ja ohi meni täysiä. Bredbyn oli ensimmäinen pysähdyspaikka, kävin noppeasti kaupassa ja otin kuvat kirkosta. …
heinä 19 2015
Bispgården – Myckelgensjö 115 km
Aamulla ilma oli sateinen vaikka ennusteen mukaan piti olla vain pilvistä. Jouduin ajamaan isompaa tietä Långseleen jossa pysähdyin myös kauppaan ja kahville. Nyt oli täydennettävä ruokavaroja koska auki olevia kauppoja ei enään matkalla ole. Tunsin olevani kunnossa ensimmäisen 30 kilometrin jälkeen, lepo oli siis tarpeen. Pienet tiet alkoivat Långselestä, se rauhoitti mieltä. Pitkiä mäkiä oli …
heinä 18 2015
Bispgården lepopäivä
Yritin nukkua pitkään mutta ei siitä tullut mitään. Olo tuntui oikein hyvältä heti aamulla, edellisen päivän huono olo oli tiessään. Kun olin saanut pyykättyä jo edellisenä päivänä ei paljoa pakollista tekemistä ollut. Öljysin fillaria ja säädin vaihteita paremmin kohdalleen. Yritin kuvata pääskysen poikasia kurkkimassa pesästä mutta pesä oli liian pimeässä paikassa. Aamulla on tarkoitus lähteä …
heinä 17 2015
Hammarstrand – Bispgården 27 km
Aamiaista syödessäni olo tuntui omituiselta, syöminen ei sujunut ja kahvikaan ei maistunut. Illalla minulla oli hieman kuumetta, mutta ajattelin kokeilla miltä tuntuu liikkeelle lähtö. Jo kymmenen kilometrin jälkeen tuntui että nyt on levättävä. Päätin jäädä seuraavaan mahdolliseen paikkaan kahdeksi yöksi parantelemaan oloa. Yritin varata majoitusta Sollefteåsta mutta kaikki oli varattu. Yhdestä hotellista en tiedä koska …
heinä 16 2015
Änge – Hammarstrand
Sain aamulla loistavan aamiaisen, puuroa riittävästi, juuri leivottua lämmintä leipää ja kaikkea kuviteltavissa olevaa lisuketta. Sillä päivä lähti hyvin käyntiin. Kävin kylällä ottamassa pakolliset kuvat kirkosta. Samalla tuntui siltä että pitää lisätä vaatetusta, ilma oli todella kylmä. Nyt harmittaa etten ottanut talvihanskoja mukaan. Jouduin ajamaan isolla tiellä vain muutaman kilometrin. Brunflosta alkoi pieni tie joka …
heinä 15 2015
Vemdalen – Änge 112 km
Päivä alkoi kahdella kivalla ylämäellä. Ensimmäisellä nousulla oli vielä kaksi 9% mäkeä, ne olivat 2,5 km ja 0,5 km. Ne menivät maisemia ihaillen. Huipulla oli hiihtokeskus Vemdalskallet, osa kaupoista ja yksi kahvila oli auki. Kävin ostamassa urheilukaupasta jarrupalat koska minulla oli enään yksi pari jäljellä. Mäki alas oli alkuun loivaa ja mukava laskea. Se jyrkkeni …
heinä 14 2015
Lillhärdal – Vemdalen 91 km
Päivä alkoi aurinkoisena niin kuin oli ennustettu. Aamulla oli kuitenkin aika viileä joten laitoin lämpimästi päälle. Lähdin ennen yhdeksää liikkeelle eikä kaupat olleet vielä auki, suunnitelma oli koukata Svegin kautta ja täydentää ruokavarastoja siellä, matkaa olisi noin 30 km. Matkalla Svegiin katselin kartasta pienempiä teitä Vemdaleniin. Yksi kääntyisi 10 km ennen Svegiä pohjoiseen, tyrmäsin aluksi …
