Junassa oli aikaa tarkastaa tavarat, mitään en huomannut puuttuvan. Rovaniemeltä ostin vielä ruokaa. Katselin hieman kaupunkia ja söin lounaan. Heti kun käännyin Kittiläntielle vastaan tuli Googlen auto kamera katolla, pysähdyin tien varteen odottamaan jos vaikka pääsisin kuvaan. Päätin noudattaa suunnitelmaa ja jäädä yöksi Marraskoskeelle. Olen ollut siellä pari kertaa aikaisemmin joten paikka on tuttu. Kaikki …
Category: Retket
kesä 20 2009
Kesän 2009 pyöräretki
Nyt olisi tarkoitus lähteä taas pohjoiseen. Suunnitelmissa on pyöräilyä ja päiväretkiä tuntureille. Yritän pysyä mahdollisimman kaukana kaupungeista ja yöpyä mahdollisuuksien mukaan pienissä kylissä. Lähtö on suunnitelmissa juhannuksena tai heti sen jälkeen. Matka alkaisi junalla Rovaniemelle ja siitä pyörällä pohjoista kohti.
heinä 04 2007
Marraskoski – Rovaniemi 39 km
Päivä alkoi uudelleen pakkauksella, laitoin kaikki mitä tarvitsen matkan aikana yhteen laukkuun. Oli vaikea pakata tavarat ”vääriinlaukkuihin”. Matkamittari oli kadonnut, etsin sitä joka paikasta mutta sitä ei näkynyt missään. Illalla jo ihmettelin mihin se on joutunut, arvasin kilometrit blogiin. Se löytyi lopulta housun taskusta, korjasin blogin aamukahvilla. Matka Rovaniemelle meni maisemia katsellen. Kävin myös kahvilla …
heinä 03 2007
Sodankylä – Marraskoski 129 km
Unet jäivät lyhyiksi, menin nukkumaan vasta yhden aikaan yöllä. Aamulla heräsin seitsämän aikaan tukahduttavaan kuumuuteen. Aurinko paistoi suoraan telttaan, se oli kuin saunassa. Aloin heti kuivattelemaan tavaroita auringossa. Tavaroita pakatessani pyörämatkailia Australiasta tuli juttelemaan.Hän kiertelee kolmeviikkoa Suomessa. Hänellä oli pinnoja katkennut molemmista pyöristä juuri ennen Sodankylää. Onneksi kaupungissa oli pari paikkaa missä voi korjauttaa pyörän. …
heinä 02 2007
Kemijärvi – Sodankylä 123 km
Heti herättyäni söin pika aamiaisen ja aloin pakkaamaan tavaroita.Taas sade yllätti kun teltta oli pystyssä. Ei voinut muuta kuin pakata sen märkänä. Lähdin etsimään jotain korkkia vesisäkkiin. Kiertelin kaikki kaupat läpi, mitään korkkia siihen ei ollut saatavilla. Seuraavaksi menin rautakauppaan kiertelemään, siellä alkoi rakennelma hahmottua. Ostin puutarhaletkun suuttimen, autotarvike liikkeestä sain vesiletkua ja kiristimet. Nyt …
heinä 01 2007
Ranua – Kemijärvi 156 km
Leirintäalueella puurot ja kahvit ennen lähtöä. Nyt alkaa asutus ja palvelut harvenemaan. Pirttikoskelle on 70 km ja ennen sitä ei ehkä ole mitään palveluita. Matka lähti etenemään helpon tuntuisesti. Ilma oli pilvinen ja tyyni. Sateita oli näkyvissä joka puolella, päätin vaihtaa sadetakin päälle kun pysähdyin. Mäkärät olivat nyt todellinen ongelma, niitä oli isoja pilviä ympärilläni …
kesä 30 2007
Lepopäivä Ranualla
Lepopäivän ohjelmaan kuuluu pyykkäystä, fillarin ja muiden välineiden huoltoa. Eläintarhassakin olisi kiva käydä. Katselin eläintarhan esitettä ja huomasin eläinten olevan kotimaisesta luonnosta. Ihan kiva nähdä kunnolla joitain elukoita mitä muuten näkee vain vilaukselta. Matkan aikana olen nähnyt teerin, huuhkajan, pyyn, kyyn, hirven, poron, rusakon, valkoselkätikan ja korpin. Joku iso petolintu kaarteli tien yllä mutta en …
kesä 29 2007
Pudasjärvi – Ranua 98 km
Yöllä heräsin pari kertaa sateseen, ilmatieteenlaitos taisi erehtyä jonkun verran. Aamulla teltta oli märkä, sääennusteen mukaan sadekuurot jatkuvat koko päivän. Päätin pakata tavarat ennen aamiaista ja kuivattaa teltan Ranualla. Jätän matkasuunnitelmasta Pellon pois ja ajan Kittilästä suoraan Rovaniemelle. Se tuntuu tällä hetkellä parhaimmalta vaihtoehdolta.Yritin katsoa jotain muuta reittiä mutta majoituksista ei ole mitään tietoa. Voisihan …
kesä 28 2007
Puolanka – Pudasjärvi 97 km
Heräsin sateen ropinaan aamulla, kello oli noin kuusi. Oli hyvä aikaherätä. Keitin puurot ja sitten olikin jo aika lähteä. Ostin pientäevästä mukaan ja menin kahville. Olin juuri lähdössä kun rankkasadekuuro alkoi. Otin vielä toisen kupin ja katsoin sadetutkaa. Kuuroja oli luvassa aamupäiväksi joten vaihdoin sadetakin päälle. Alussa oli taas pitkiä mäkiä ja mukavia maisemia. Hirviä …
kesä 27 2007
Vaala – Puolanka 79 km
Päivä alkoi kauniilla auringon paisteella, tuuli oli kohtalainen.Pakkasin tavarat ripeästi jotta pääsisin äkkiä liikkeelle. Leirintäalueen omistaja kuitenkin huhuili käymään kahvilassa. Hän tarjosi kahvit ja munkin, oli ilmeisesti vailla juttu seuraa. Siinä sitten juteltiin niitä näitä jonkun aikaa. Vaalassa katselin vähän aikaa kaupunkia ja kävin kaupassa. Join vielä kahvit ennen lähtöä. Lähdin tietä 800 kohti Puolankaa. …