Category: Retket

Lomamatkojen blogit

Stegeborg – Gamleby 101 km

Yö leirintäalueella oli levoton, siellä oli rippikoululeiri. Rippikoululaiset hiipivät yöllä ulos ja pitivät kovaa mekkalaa. Aamu oli sumuinen ja sateinen. Pakkasimme tavarat nopeasti ja söimme aamiaisen. Matkan aloitimme lyhyellä lossimatkalla. Seuraavana vuorossa oli kierros Stegeborgin linnassa. Se on ollut monen suuren taistelun näyttämönä. Kun pääsimme tien päälle kello oli 10:30. Suuntana oli ensin Valdemarsvik. Oikaisimme …

Jatka lukemista

Nyköping – Stegeborg 85 km

Aamulla ilma oli kolea, taivas pilvessä ja pientä tihkusadetta. Matka lähti hyvin alkuun sään ollessa meidän puolella. Noin 20 kilometrin jälkeen Buskhyttanissa lähdimme pikkuteille jotka kiemurtelivat merenrannan läheisyydessä. Suunnistaminen oli aika vaikeaa, kännykän kartta oli hankala käyttää. Jouduimme pysähtymään risteyksessä aina kun olimme epävarmoja suunnasta. Näkekvarn oli ensimmäinen taukopaikka. Söimme kevyen lounaan satamassa. Matka jatkui …

Jatka lukemista

Trosa – Nyköping 65 km

Aamulla heräsimme ajoissa, huone oli aika kuuma vaikka ikkuna oli auki koko yön. Pääsimme lähtemään hyvissä ajoin. Kävimme kaupassa ja kiersimme hieman kaupunkia ennen lähtöä. Tuuli oli aika voimakas ja vastainen kun lähdimme etelää kohti. Kahvilla kävimme Nynäsin linnassa, siellä vierähti aikaa melkein tunti. Linna ja muut rakennukset oli hyvin kunnostettu. Lapsille oli kotieäimiä näytillä. …

Jatka lukemista

Tukholma – Trosa 95 km

Laivalla saimme hyvän aamiaisen ennen matkaan lähtöä. Kävimme myös ihailemassa maisemia kannella. Tukholmasta pääsimme kolmessa tunnissa ulos. Emme oikeastaan edes eksyneet kertaakaan, vain kerran olimme ehkä väärällä tiellä. Pyörätieillä oli yleensä hyvät viitoitukset, joskus risteyksissä niitä ei näkynytkään. Silloin oli navigaattori kaivettava esiin. Lounasta söimme Vårstassa, siitä alkoi maaseutu. Alussa mäkiä oli aika paljon, mutta …

Jatka lukemista

Laivalla Ruotsiin

Pitkä odotus on ohi, pääsimme vihdoin aloittamaan matkan.

Kesän 2013 pyöräretki

Suuntana on Etelä-Ruotsi lukuisine linnoineen. Antero lähtee mukaan noin kahdeksi viikoksi. Laiva lähtee 4.8.2013 Tukholmaan. Suunnitelma on matkata rannikkoa pitkin Ystadiin asti. Matkalla poikkeamme Öölannissa. Matkaa kertyy noin 850 km. Ystadista jatkan matkaa yksinään. Ajan niin pitkälle Tukholmaa kohti kuin ehdin.

Kemijärvi – Rovaniemi 99 km

Aamu oli kylmä ja tuulinen. Mittari näytti 5 astetta ja tuulen suunta lännestä. Talvihanskat olin jättänyt kotiin koska en uskonut niillä olevan mitään käyttöä. Onneksi pipo kuului varustukseen. Sateen kohdalla ennuste oli mennyt pieleen, säätutka näytti sadealueen menneen jo ohi. Vain pientä tihkua saattoi osua matkalle. Tie kulki alkuun Rovajärven ampuma-alueen läpi. Asutusta oli niukasti, …

Jatka lukemista

Sallatunturi – Kemijärvi 98 km

Aamiaisena oli Naruskan kirjolohifilettä, karjalanpiirakoita ja puuroa. Ilma oli sateinen, ennuste tuntui pitävän paikkansa. Sallassa menin vielä kahville ja kauppaan. Matka lähti hitaasti liikkeelle, heti alkuun oli palanen salpalinjaa kylän pohjoispuolella. Sitähän piti mennä ihmettelemään. Seitsämän kilometriä kylältä oli lisää talvisodan aikaisia muistomerkkejä. Rintamalinja kulki sodan päättyessä muistomerkkien kohdalla. Ruotsalaisille vapaaehtoisille oli oma muistomerkki, ja …

Jatka lukemista

Salla lepopäivä 28 km

Aamupäivä meni varusteiden huollossa. Päätin myös lähteä kohti Rovaniemeä, on taas aika päättää matka. Sallassa kiersin alkuun kylän, mukava saada alkuun käsitys palveluista ja mahdollisista nähtävyyksistä. Kävin Sallan Sota- ja Jälleenrakennusajan Museossa, nyt tuli tutuksi Sallan taistelut sodassa. Ruotsalaisia vapaaehtiosia oli ollut alueella.

Kuusamo – Sallatunturi 110 km

Lähdin matkaan kohtalaisessa sateessa noin kahdeksan aikaan. Kuusamo jäi nopeasti taakse, viimeinen esikaupungin rivitalo oli viiden kilometrin päässä keskustasta. Sade vain voimistui lähestyessäni Rukaa. Päätin kuitenkin kiertää Rukajärven kautta. Eksyin hieman Rukalla, päädyin tunturin juurelle. Hetken harhailun jälkeen löysin kaupan Rukanportista. Lämmin kahvikin alkoi sateessa houkuttamaan. Baarissa sai pannukakun ja kahvin kahdella eurolla, taitaa olla …

Jatka lukemista