Category: Retket

Lomamatkojen blogit

Kustavi – Pyhäranta 84/90 km

Jo aamulla päivästä tuntui tulevan lämmin. Tuuli oli ennusteen mukainen, etelästä 4-6 m/s, se helpotti polkemista huomattavasti. Taivassalossa joimme kahvit torilla. Päätimme katsoa matkan aikana kuinka pitkälle menemme. Matka eteni vauhdikkaasti Taivassalosta eteenpäin. Poikkesimme kahvilla Lokalahdella. Päätimme samalla ajaa Pyhälahteen asti. Lokalahden jälkeen kiersin yhden hiekkatien yksinään, siitä tuli noin kuusi kilometrä lisää ja sain …

Jatka lukemista

Kustavi lepopäivä

Jäimme Kustaviin parantelemaan itseämme. Anterolla kuumetta ja minun puujalka oikuttelee. Päätämme lauantai aamuna miten jatkamme tästä eteenpäin.

Houtskari – Iniö – Kustavi 54 km

Päivän aloitimme Borgbergin näkötornista. Tie näkötornille oli kapea mutkainen. Ihastelimme aikamme hienoa maisemaa ja otimme muutaman kuvan. Seuraavan lossin lähtöön oli muutama tunti aikaa. Ajoimme hitaasti maisemia katsellen kohti Mossalaa. Matkaan mahtui pari lyhyttä matkaa lossilla. Liikennettä oli aika vähän, kylmä sää on varmasti verottanut turistien määrää aika paljon. Saavuimme Mossalaan noin tuntia ennen lossin …

Jatka lukemista

Parainen – Houtskari 67 km

Päivä alkoi hyvin. Saimme hyvän aamiaisen puurolla leirintäalueen kahvilassa. Ilmakin oli aurinkoinen mutta sopivan viileä. Siitä alkoikin sitten pienet vastoinkäymiset. Olimme vielä Paraisilla kun sattui päivän ensimmäinen haaveri. Antero kaatui risteyksessä minun päälle. Siitä seurasi minulle puujalka. Reisi ja pohje alkoivat turvota ikävästi. Matkaamista se ei ainakaan vielä estä. Siitä järkytyksestä toivuimme aika pian kun …

Jatka lukemista

Salo – Parainen 73 km

Aamulla kiertelin hieman Saloa yksin. Tapasimme torikahvilassa ja lähdimme ostamaan kaikkea mitä oli unohtunut pakata mukaan. Teimme perään vielä toisen kierroksen kaupungilla (eksyimme) ennen kuin pääsimme matkaan. Kuninkaantie oli ainoa pienempi tie Piikkiötä kohti. Myötätuuli ja pitkät loivat mäet tekivät matkasta helpon. Oikaisimme hieman ennen Paimiota vanhalle turuntielle. Siinä oli vauhdikas kolmen kilometrin alamäki. Lounaan …

Jatka lukemista

Nummi-Pusula – Salo 79 km

Anteron kommentti tämän päivän matkasta: Ajeltiin mökiltäni Nummi-Pusulasta (Lohja) Salon Vuohensaareen, matkaa yhteensä n. 80 km. Matka taittui mahdoillisimman pieniä teitä, juhamaisesti valittuna tietenkin. Juhamainen = ylämäki, alamäki, ylämäki joka ei pääty koskaan ja taas jyrkkä alamäki. Mitä huonommassa kunnossa tie on, sen hauskempaa se hänen mielestään on. itsekin pidän kyllä sorateistä, mutta tänään löysimme …

Jatka lukemista

Espoo – Nummi-Pusula 80 km

Sää oli sateinen aamusta asti, tuuli oli sentään myötäinen. Matka meni rutiinilla, olemme ajaneet useasti Anteron mökille. Ajoimme melkein koko matkan päällystettyä tietä. Viimeiset 8 km oikaisimme pientä metsätietä, se oli mukavaa vaihtelua. Mökillä oli juuri valmistunut uusi sauna, otimme siellä ensimmäiset löylyt ja pulahdimme järveen viilentymään. Ensimmäinen päivä tuntui enemmän lämmitelyltä, kohde ja tiet …

Jatka lukemista

Kesän 2014 pyöräretki

Teimme Anteron kanssa monta erillaista suunnitelmma talven aikana. Päädyimme lopulta Suomen rannikon kierrokselle. Reissuun lähdemme 29.6.2014. Suunniteltu reitti kulkee Helsingistä rannikkoa pitkin Ouluun asti. Matkaa siitä kertyy noin 1200-1300 km. Matkan aikana suunnitelmaan tulee luultavasti muutoksia tilanteen mukaan.

Sättersta – Tukholma 93 km

Aamulla emäntä tuli itse laittamaan meille runsaan aamiaisen. Puuroa ei ollut mutta kaikkea muuta oli riittävästi. Hän piti vielä meille seuraa siinä sivussa. Ilma oli aurinkoinen, tyyni ja hieman viileä. Yö oli ollut sumuinen, pellot ja nurmikot kiiltelivät aamun kasteessa. Vagnhärad oli ensimmäinen pysähdys paikka. Huoltoasemalla joimme kahvit ja tarkastin paineet renkaista. Loput päivän matkasta …

Jatka lukemista

Åby – Sättersta 88 km

Aamu oli aurinkoinen ja tuulinen. Tuulen suunta oli täsmälleen meidän takana lähtiessämme kohti Nykköpingiä. Pystyimme keskittymään pelkästään maisemien katseluun. Tie kääntyi pian sisämaahan ja siinä oli pitkä ylämäki, kovassa myötätuulessa se ei tuntunut kovin raskaalta. Ylhäältä näkyi Bråviken lahden koko itäpuoli ja Norrköping. Nousun jälkeen maasto oli tasaisempaa. Tuuli oli edelleen myötäinen ja voimakas. Kävimme …

Jatka lukemista