Author's posts
heinä 01 2014
Salo – Parainen 73 km
Aamulla kiertelin hieman Saloa yksin. Tapasimme torikahvilassa ja lähdimme ostamaan kaikkea mitä oli unohtunut pakata mukaan. Teimme perään vielä toisen kierroksen kaupungilla (eksyimme) ennen kuin pääsimme matkaan. Kuninkaantie oli ainoa pienempi tie Piikkiötä kohti. Myötätuuli ja pitkät loivat mäet tekivät matkasta helpon. Oikaisimme hieman ennen Paimiota vanhalle turuntielle. Siinä oli vauhdikas kolmen kilometrin alamäki. Lounaan …
kesä 30 2014
Nummi-Pusula – Salo 79 km
Anteron kommentti tämän päivän matkasta: Ajeltiin mökiltäni Nummi-Pusulasta (Lohja) Salon Vuohensaareen, matkaa yhteensä n. 80 km. Matka taittui mahdoillisimman pieniä teitä, juhamaisesti valittuna tietenkin. Juhamainen = ylämäki, alamäki, ylämäki joka ei pääty koskaan ja taas jyrkkä alamäki. Mitä huonommassa kunnossa tie on, sen hauskempaa se hänen mielestään on. itsekin pidän kyllä sorateistä, mutta tänään löysimme …
kesä 29 2014
Espoo – Nummi-Pusula 80 km
Sää oli sateinen aamusta asti, tuuli oli sentään myötäinen. Matka meni rutiinilla, olemme ajaneet useasti Anteron mökille. Ajoimme melkein koko matkan päällystettyä tietä. Viimeiset 8 km oikaisimme pientä metsätietä, se oli mukavaa vaihtelua. Mökillä oli juuri valmistunut uusi sauna, otimme siellä ensimmäiset löylyt ja pulahdimme järveen viilentymään. Ensimmäinen päivä tuntui enemmän lämmitelyltä, kohde ja tiet …
kesä 28 2014
Kesän 2014 pyöräretki
Teimme Anteron kanssa monta erillaista suunnitelmma talven aikana. Päädyimme lopulta Suomen rannikon kierrokselle. Reissuun lähdemme 29.6.2014. Suunniteltu reitti kulkee Helsingistä rannikkoa pitkin Ouluun asti. Matkaa siitä kertyy noin 1200-1300 km. Matkan aikana suunnitelmaan tulee luultavasti muutoksia tilanteen mukaan.
elo 20 2013
Sättersta – Tukholma 93 km
Aamulla emäntä tuli itse laittamaan meille runsaan aamiaisen. Puuroa ei ollut mutta kaikkea muuta oli riittävästi. Hän piti vielä meille seuraa siinä sivussa. Ilma oli aurinkoinen, tyyni ja hieman viileä. Yö oli ollut sumuinen, pellot ja nurmikot kiiltelivät aamun kasteessa. Vagnhärad oli ensimmäinen pysähdys paikka. Huoltoasemalla joimme kahvit ja tarkastin paineet renkaista. Loput päivän matkasta …
elo 19 2013
Åby – Sättersta 88 km
Aamu oli aurinkoinen ja tuulinen. Tuulen suunta oli täsmälleen meidän takana lähtiessämme kohti Nykköpingiä. Pystyimme keskittymään pelkästään maisemien katseluun. Tie kääntyi pian sisämaahan ja siinä oli pitkä ylämäki, kovassa myötätuulessa se ei tuntunut kovin raskaalta. Ylhäältä näkyi Bråviken lahden koko itäpuoli ja Norrköping. Nousun jälkeen maasto oli tasaisempaa. Tuuli oli edelleen myötäinen ja voimakas. Kävimme …
elo 18 2013
Åtvidaberg – Åby
Hotellin aamiainen jonka saimme jo edellisenä iltana huoneeseen ei ollut kovin hyvä. Kahvi oli oikeastaan ainoa mikä kelpasi meille. Joimme toiset kahvit vielä torilla ennen lähtöä. Lähdimme suoraan pohjoiseen Åtvidabergistä kohti Begin kylää. Muutaman kilometrin jälkeen alkoi ensimmäinen pieni hiekkatie. Siinä ei ollut mäkiä tasoitettu ja mutkia riitti. Bersbon kylässä oli monta vahnan kuparikaivoksen kuilua. …
elo 17 2013
Vimmerby – Åtvidaberg 87 km
Aamulla ilma oli pilvinen ja hieman sateinen. Tuuli oli meille myötäinen mutta ei kovin kova. Aloitimme pientä tietä Vimmerbystä pohjoiseen. Tie kulki alussa korkealla pienen järven suuntaisesti. Maisema oli hienoa. Mäkiäkään ei paljon ollut. Ensimmäinen tauko pidettiin Hornin kylässä. Keskustassa oli kahvila joka oli yllättävän vilkas. Kaupasta täydensimme ruokavaroja ennen lähtöä. Toinen tauko pidettiin tien …
elo 16 2013
Vimmerby lepopäivä
Lepopäivänä saimme aikaiseksi suunnitelman loppumatkasta. Alku mennään varmasti suunnitelman mukaan mutta loppu riippuu laivalipuista, kelistä ja jaksamisesta. Åtvidaberg Åby Nyköping Gnesta/Södelteälje Tukholma Laivaan Ohjelmassa oli pyykkäystä, fillareiden huoltoa, tarvikkeiden hankkimista ja syömistä. Laittaessani aamulla ennen matkaa sopivat farkut jalkaan totesin vyön hankkimisen tarpeelliseksi. Etanat ovat täällä hieman erillaisia kuin pohjoisempana. Niitä näkyy todella paljon joka …
elo 15 2013
Fågelfors – Vimmerby 71 km
Nukuimme yön todella hyvin, taisi olla kummallakin hieman univelkaa. Pienessä kylässä suunistus oli helppoa, pääsimme nopeasti matkan alkuun. Suuria mäkiä ei vieläkään ollut vaikka törmäsimme yhteen koskeen matkalla. Matkalla oli paljon pieniä kyliä ja kaupunkeja, Mölunda, Rosenfors, Målilla ja Hultsfred. Kaikissa näytti olevan jokinlainen tehdas. Söimme lounaan Målillassa rekkaparkin nakkikioskilla, kebab ranskalaisilla oli rasvainen. Viimeiset …
