Viitasaari – Iisalmi 145 km

Aamulla ehdin juuri pakata tavarat ennen sadetta. Ilma oli muutenkin kolea, lämpöä oli noin 10 astetta.

Kahvit join jättimäisellä ABC asemalla. Matka alkoi sateessa 4 tietä pohjoiseen. Vastatuulen takia oli vaikea nähdä eteen, matkaa tielle 77 oli kuitenkin vain 5 km. Sitten tuuli antoikin vauhtia ja matka Keiteleelle meni nopeasti. Maasto alkoi taas kumpuilemaan, koko ajan ollaan menossa ylös tai alas.

Kahvit lossisaaressa maistui, matkalla oli satanut melkein koko ajan. Lämpöä oli noin 12 astetta. Mukava lämötila ajella mutta vaatii jo enemmän energia tankkausta.

Linnut olivat töhrineet telttaa.

Keiteleeltä lähtiessä alkoi taas satamaan, sitä ei kestänyt pitkään. Sen jälkeen sateet väistyivät ja taivaskin hieman sinersi. Uusia kuuroja alkoi taas ropisemaan niskaan. Tuuli oli onneksi selän takana pahimpien kuurojen ajan. Vähän ennen Pielaveden liittymää huomasin pienen metsätien menevän tien suuntaisesti. Kartan mukaan sitä pitkin pääsisi Pielaveden risteykseen. Lähdin kokeilemaan sitä. Oli mukava ajella keskellä metsää. Liikenne oli vähitellen lisääntynyt tiellä 77.

Mittarissa oli jo Pielavedellä 85 km, täältä on vielä noin 50 km Iisalmeen. Meni arvio hieman lyhyeksi. Matkaa tuli lisää Viitasaarella kun kiertelin kylää paikkoja katsellen. Lisäksi olen aina poikennut päätieltä kun mahdollista.

Pielavedellä pidin pitemmän tauon ja söin kunnolla. Katselin myös kaupunkia.

Pielavedeltä lähdin tietä 563 pohjoiseen. Liikennettä ei ollut paljon, muutamia tukkirekkoja kuitenkin meni ohi. Metsää oli hakattu paljon tienkin vierestä.

Matkalla oli jo isompia kukkuloita. Jotkut niistä muistuttivat mäkiä pohjoisessa Norjassa. Reisilihasta alkoi särkeä hieman jossain mäessä. Taas hidastin vähän vauhtia mäessä ja kivut hävisivät.

Sade seurasi vieläkin minua, välillä tulin kuivalle tielle mutta pian alkoi taas satamaan. Lämpötila pysytteli 12 asteen tuntumassa.

Iisami lähestyy.

Jatkuvan sateen vuoksi yö teltassa alkoi tuntua aika kurjalta. Pysähdyin katsomaan leirintäalueen nettisivuja. Varasin pienen mökin, siinä oli vielä sähkötkin, kännykkään saa taas lisää virtaa. Seuraavalle reissulle pitää hankkia jonkinlainen dynamo ja akku pyörään ettei tarvitse koko ajan miettiä riittääkö kännykässä virta vielä yhteen puheluun.

Iisalmi vaikutti pirteältä kaupungilta. Teollisuutta on monenlaista, mikähän on suurin työllistäjä?