Nyt on matka loppusuoralla. Vaasassa vietän vielä yön junaa odotellessa mutta pyöräily on ohi.

Taas olen monta elämystä rikkaampi. Vaikka pieniä vastoinkäymisiä olikin niin hieno matka. Vuorikiipeily jäi haaveeksi, alun ongelmat hidastivat matkaa sen verran ettei aika olisi oikein riittänyt. Enkä usko että olisin edes päässyt huipulle asti, siellä oli paljon lunta noin 1000 metristä ylöspäin. Sain sentään ajella hienoja vuoristoteitä lumen keskellä, se hieman lievensi pettymystä. Norjan vuonot ovat aina mahtava kokemus, melkein pystysuorat seinät nousevat merestä parhaimmillaan satojen metrien korkeuteen.

Tiesin että kylmää tulee olemaan. Varusteet oli valittu sen mukaan, silti ostin Vilhelminasta uuden pipon kypärän alle kun mukaan ottamani ei ollut tarpeeksi lämmin. Se olikin sitten kovassa käytössä loppumatkan. Reissussa oli vain kolme päivää kun pipoa ei tarvinnut ajaessa, se kertoo jotain lämpötiloista. Sade sen sijaan oli harvinaisempaa, oikeastaan vain kahtena päivänä satoi kun olin liikkeellä. Muuten sade oli tihkua tai lyhyitä kuuroja.

Matkaa kertyi 1649 km. Se on pikkuisen vähemmän mitä arvioin, tosin viimeisenä päivänä ajoin melkein suorinta mahdollista reittiä isoa tietä. Päivän matkojen pituus ei kerro ollenkaan kuika vaativa matka oli. Tuuli tuo useimmiten eniten haastetta tai helpotusta. Hankalin on kova sivutuuli, laukuissa on niin paljon pintaa että tuuleen joutuu nojaamaan välillä paljon. Se toimii hyvin kun tuuli on tasainen, mutta ohittava iso auto tekee pienet epämukavat pyörteet jolloin meinaa menettää tasapainon.

Kylmä ilma oli vuorstossa työlästä, vaatteita piti koko ajan lisätä tai vähentää riippuen kumpaan suuntaan mennään. Välillä poljin ylämkiä pelkkä t-paita päällä vaikka lämöä oli vain muutama aste.

Ruoka oli tällä matkalla vaihtelevampaa kuin yleensä. Pyrin aina syömään jotain paikallista ja tuoretta. Kalaa oli runsaasti tarjolla koko matkan ajan. Norjassa sain tuoretta turskaa ja valasta. Kokkasin myös itse tien varressa useasti, se johtui siitä ettei muuta ollut saatavana. Matkalla oli monta päivää kun mitään palveluja ei ollut tarjolla.


