Ohjelamssa on lepäämistä, syömistä, pyykinpesua ja matkasuunnitelma.

Tein myös pienen merimatkan, ajoin lossilla vastarannalle ja kävin kuvaamassa paikallisen kirkon. Kartat ovat Norjassa välillä hämmentäviä. Tiekartassa vastarannan kohdalla lukee Solstad mutta joissain muissa kartoissa ja lossin aikataulussa Holm. Luulen että Holm on kylä ja Solstad on kirkon nimi.

Tein myös alustavan suunnitelman matkasta takaisin Uumajaan. Luulen että matkaan menee 7 ta 8 päivää olisin silloin suomessa 25 päivä. Reitti on nopein mahdollinen ja menee pääosin suht isoja teitä.

Etuteline on murtunut uudestaan. Nyt se ei ole niin paha kuin aikaisemmin. Sain sen aika hyvin paikattua niin että uskon sen kestävän jos en liikaa rasita sitä.
