Lycksele – Umeå 143 km

Hotellin aamiainen oli taas kelvoton minun tilanteeseen. Päätin keittäää puurot kun pääsen kaupungista pois. Oli vaikea päättää mitä laitan päälle, ilma oli sateinen mutta ennusteen mukaan sen pitäisi loppua pian.

Sulku auki

Heti kun lähdin liikkeelle huomasin keskimmäisen eturattaan kuluneen melkein kelvottomaan kuntoon. Sitä ei voinut käyttää kuin isoimmilla takarattailla. Päivästä oli tulossa vaikea. Ratas oli luultavasti kulunut pari päivää aikaisemmin hiekkatiellä, siellä ketjut ja rattaat olivat aivan mudan peitossa melkein koko ajan. Yritin niitä aina välillä puhdistaa mutta siitä ei suurempaa hyötyä ollut, olisi vaan pitänyt ajaa hieman hiljempaa. Päätin ajaa E12 tietä niin pitkään kuin mahdollista, hiekkateille ei kuluneella rattaalla olllut asiaa.

Olin matkannut noin 30 km kun suurin eturatas alkoi myös osoittamaan kulumisen merkkejä, nyt alkoi olla todella vaikeaa. Piti vain polkea mahdollisimman tasaisesti niin pääsin etenemään kohtuullisesti. Ylämäissä oli tuskallista, piti käyttää pienintä eturatasta että pääsi eteenpäin. Onneksi mäkiä ei juuri ollut, välillä sain pidettyä ihan kohtalaista vauhtia yllä.

Tavarajuna

Granön kohdalla oli ravintola jossa tarjoiltiin lounasta. Se oli iloinen yllätys, tarjolla oli lihakastiketta keitetyillä perunoilla. Ruuan jälkeen kaikki näytti taas paremmalta. Sain sen jälkeen hyvän rytmin päälle ja jaksoin olla rauhallinen. Matka alkoi taittua yllättävän rivakasti ja mieli parani sitä mukaa.

Vännäsissä harhailin hieman, löysin keskustaan mutta kahvilat olivat kiinni. Jatkoin suorinta reittiä kohti Uumajaa. Taas tuli mutka matkaan, tie oli suljettu tietöiden vuoksi. Ihmettelin tilannetta hetken ja kiertelin esteet. Pahimmissa kohdissa jouduin hieman taluttamaan fillaria mutta niistäkin selvittiin.

Välillä pientäkin tietä

Katsoin googlesta halvimman hotellin Uumajasta, se oli Comfort Hotel Winn. Luulin sen olevan joku pikku hotelli mutta se onkin aika iso. Huoneita on 12 kerroksessa varmaan pari sataa. Sain huoneen josta näkyy koko kaupunki ja kaukaiset tunturit.

Sain lipun seuraavan päivän laivaan ja junalipun lauantain junaan Vaasasta Helsinkiin. Nyt matkaa alkaa olla lopussa.

Hotellin ikkunasta