Ilma oli aurinoinen ja tuuli kohtalainen aamulla. Join kahvit ja lisäsin painetta renkaisiin paikallisella huoltoasemalla. Tänään on tarkoitus ajaa E12 tietä suurimman osan matkaa. Yritän ehtiä perjantaina lähtevään laivaan, lauantaina laiva viettää juhannusta eikä liiku mihinkään.

Ruotsin suurin puukirkko, Stensele kyrka
Päivä alkoi kivassa myötätuulessa, matka eteni nopeasti. Stenselessä pysähdyin hetkeksi kuvaamaan suurta puukirkkoa. Pian sen jälkeen käännyin oikotielle. Se oli alussa hieman vaikea ajaa, tielle oli levitetty paksu kerros karkeaa sepeliä. Antero kuvaili joskus vastaavaa tietä kuulalaakeritieksi. Tien pinta parani kun pääsin pidemmälle, samalla se kapeni huomattavasti. Maisemia näkyi aina välillä kun mentiin mäen päälle. Porokin ihmetteli keskellä tietä, se onneksi juoksi pois kun pääsin lähemmäksi. Grundforsissa käännyin väärälle tielle ja päädyin isolle tielle 15 km liian aikaisin.

Åskiljen kohdalla oli mainokisa kahvilasta, kun pääsin ovelle siinä luki stengt. Vähän matkan päässä oli suuri levähdyspaikka, Blåviksjön, siellä oli vessat ja paljon pöytiä. Söin herkullista sianlihaa purkista nuudelilla höystettynä. Viimeisen etapin ajoin isoa tietä, se meni nopeasti.

Lyckselessä kävin leirintäalueella, siellä oli aika täyttä ja nuorisoa joilla oli paljon kaljaa mukana. Lähdin kaupungille etsimään rauhallisempaa majoituspaikkaa. Park Hotell oli edullinen ja fillarin sai nostettua käytävään. Fillareita oli muitakin hotellin käytävillä.

Päivä oli todella helppo. Tuuli oli myötäinen melkein koko matkan ja ilma oli sopivan lämmin. Huomiseksi on ennustettu ukkoskuuroja ja vastatuulta.