Yritin aamulla nukkua mahdollisimman pitkään. Halusin mennä arktiseen museoon lähellä Pietrsaarta, se aukesi vasta 11:00. Kiertelin Uusikaarlepyytä aamulla ennen lähtöä, siinä ei kauaa mennyt. Näkötornin kahvilakin oli kiinni.

Jouduin taas aloittamaan matkan isommalla tiellä, liikkennettä oli yllättävän paljon. Pääsin pian pienelle tielle ja sain taas nauttia maaseudun hiljaisuudesta. Matkaan mahtui noin 5 km pientä hiekkatietä meren läheisyydessä. Ilma oli mukavan pilvinen, lämpöä oli noin 20 astetta.

Nanoq oli pienin hirsimökkikylä keskellä metsää. Ensin oli normaali museo, sinne oli kerätty kaikenlaista tavaraa arktisilta matkoilta. Ulkona oli paljon pieniä rakennuksia joihin pääsi sisälle. Museon perustaja Pentti Kronqvist tuli esittäytymään minulle. Hän toimi oppaana lopun kierroksen ajan. Pentti on rakentanut itse suurimman osan museon rakennuksista. Hän kertoi tarinoita arktisista matkoista Grönlantiin ja Kanadaan.

Kerkesin vielä lounaalle Pietrsaareen. Samalla aloin etsimään majoitusta Kokkolasta. Nyt oli tarvetta pestä pyykkiä ja huoltaa varusteita. Sain mökin lerintäalueelta vain yhdeksi yöksi ja siellä oli myös mahdollista pestä pyykkiä. Saavuttuani paikalle huomasin sen olevan täynnä koiria. Lauantaina täällä on agility kilpailu ja kaikki majoitus mihin voi tuoda lemmikkejä on täynnä.
Antero liittyy taas matkaseuraksi huomenna, hän saapuu Kokkolaan illalla. Suunnitelma on tässä vaiheessa ajaa Himangalle illalla. Silloin on viileämpää ja liikennettä on vähemmän.