Vaasa – Uusikaarlepyy 105 km

Ajattelin tehdä itse puuroa aamiaiseksi leirintäalueen keittössä. Itse tehty puuro jäi haaveeksi, keittö oli aivan täynnä. Päätin lähteä kaupungille aamiaiselle. Torin laidassa kahvila mainosti aamiaista, mainos oli ruotsiksi enkä lukenut sitä riittävän tarkasti. Sisällä selvisi että tarjolla on vain shappanja-aamiaisia. Tyydyin paahtoleipään, tuoremehuun ja kahviin. Seuraavaksi katselin hieman kaupunkia. Lähtiessäni pois päin huomasin huoltoaseman joka mainosti puuroaamiaista. Se oli päivän pelastus.

Maksamaan kirkko

Koska halusin välttää pääteitä jouduin aluksi oikaisemaan noin 10 km lisää matkaa päivälle. Pieni hiekkatie meni lähellä pienen järven lähellä. Alussa vastaan tuli nainen koiran kanssa, kysyin häneltä onko tämä umpikuja. Hän sanoi siitä ettei ole umpikuja mutta tie on todella huono aina välillä. Tiesin silloin valinneeni oikean reitin.

Monumentti Suomen sodassa 14.9.1808 kaatuneille

Jouduin ajamaan isolla tiellä (E8) Koivulahdesta muutaman kilometrin. Sen jälkeen pääsin taas hienolle kiertotielle. Alkuun oli jopa pieniä mäkiä ja tie oli todella mutkainen. Maksamaalla pidin pienen tauon, menin kauppaan hieman jäähtymään ilma oli taas kuuma. Ostin jotain syötävää mukaan. Kiersin Oxkangar saaren kautta takaisin isolle tielle. Saarella oli monta kasvillisuuden lähes kokonaan valtaamaa lahtea. Niissä on varmasti paljon pesiviä lintuja.

Munsalan kirkko

Jouduin taas ajamaan isoa tietä Oravaisiin asti. Oravaisissa söin lounaan ja aloin miettimään mihin asti vielä jatkaisin tänään. Päätin ajaa Uusikaarlepyyhyn ja katsoa saisiko sieltä majapaikkaa. Yritin ensin leirintäalueelle, siellä oli liian täyttä. Päädyin lopulta B&B paikkaan aivan Uusikaarlepyyn keskustassa. Paikka on edullinen ja siisti. Fillarinkin sai sisäpihalle katseilta piiloon.

Pedros Pub