Kristiinankaupunki – Vaasa 126 km

Aamulla taivaalla näkyi tummia pilviä, muutama pisarakin sieltä tuli. Nyt olisin toivonut sadetta mutta ei sitä tullut. Lähdin ajoissa liikkeelle, matkan eväät kävin ostamassa Närpiöstä. Piti hankkia myös uutta aurinkorasvaa. Suojakerroin 30 ei riittänyt edellisenä päivänä, kädet ja jalat olivat palaneet. Löysin kertoimella 50 lasten rasvaa, se osoittatui tarpeeksi tehokkaaksi.

Meren rannassa oli mukavan viileää

Merellä näkyi usein sateenkaaria ja joskus ukkonenkin jyrähti. Pilviä oli jonkun verran aamupäivällä mutta nekin hävisivät vähitellen. Matka eteni nopeasti kasvavassa myötätuulessa. Tie kulki pääosin metsän keskellä, nähtävää oli vain kylien kohdalla. Edes kahvia ei saanut ennen Korsnäsiä, kauppoja oli pari kappaletta matkalla. Harrströmin kylässä oli tuulimyllyjä, museosilta ja museo joka oli kiinni. Kylä oli kaunis sekoitus uutta ja vanhaa.

Harrströmin tuulimyllyt

Korsnäsissä halusin jo ruokaa ja kahvia. Tein ensin kierroksen kylässä ja etsin ravintolan. Sain herkullista makkarakastiketta, harvoin se maistuu noin hyvälle. Ilma oli taas järjettömän kuuma, vesi hupeni pulloissa ennätys tahtia. Kiersin päivän aikana kaikki mahdolliset kylätiet, se oli mukavaa vaihtelua.

Maalahdessa pysähdyin pikaiselle kahville. Samalla katselin majoitusta Vaasasta. Valitsin leirintäalueen, se oli kaikista helpoin. Edellinen yö mökissä oli aika kuuma, teltan saa yleensä riittävän viileäksi.

Söderfjärden

Oikaisin Maalahdesta suoraan Vaskiluotoon. Tie kulki Söderfjärdenin vieressä, kartasta huomasin sen läpi menevän pieniä hiekkateitä. Sieltä oli pakko oikaista, tasaisuus oli taas aivan epäluonnollisen tuntuista. Alue on meteoriitin kraateri, se osui paikalle 500 miljoonaa vuotta sitten. Nykyään siinä on peltoa, keskellä on lintutorni ja Meteoriihen näyttely. Se oli valitettavasti kiinni. Loput matkasta oli pyörätietä kaupungissa. Tuuli oli tyyntynyt ja ilma oli jo aivan liian kuuma minulle.

Vaasan tuulimyllyt

Leirintäalue on todella vilkas, vastaanottoon oli pitkä jono. Pahimman järkytyksen koin kuitenkin alueen baarissa, sieltä oli olut loppu. Helle oli kuulemma yllättänyt ostajan. Joku oli kuulemma jo hakemassa lisää olutta.