
Päivä alkoi hyvin. Saimme hyvän aamiaisen puurolla leirintäalueen kahvilassa. Ilmakin oli aurinkoinen mutta sopivan viileä. Siitä alkoikin sitten pienet vastoinkäymiset.

Olimme vielä Paraisilla kun sattui päivän ensimmäinen haaveri. Antero kaatui risteyksessä minun päälle. Siitä seurasi minulle puujalka. Reisi ja pohje alkoivat turvota ikävästi. Matkaamista se ei ainakaan vielä estä.

Siitä järkytyksestä toivuimme aika pian kun ihastelimme kaunista saaristomaisemaa. Pysähdyimme lounaalle Nauvossa. Turisteja alkoi olla jo hieman enemmän, myös polkupyörillä. Ilma oli saarien sisäosissa helteinen, lähellä rantaa oli kuitenkin aika viileää. Sen vuoksi jouduimme vaihtamaan vaatetusta usein.

Seuraava vastoinkäyminen sattui Anterolle. Häneltä kirjaimellisesti räjähti rengas. Ulkorengas oli korjauskelvottomassa kunnossa. Onneksi turisteja palvellaan hyvin. Pyörämatkojen järjestäjä Nauvosta lähti tuomaan rengasta Anterolle. Se oli hyvää palvelua.
Päätimme jäädä Houtskariin yöksi. Saimme huoneen paikallisesta kievarista. Huone on meille ihan hyvä.