Åby – Sättersta 88 km

Aamu oli aurinkoinen ja tuulinen. Tuulen suunta oli täsmälleen meidän takana lähtiessämme kohti Nykköpingiä. Pystyimme keskittymään pelkästään maisemien katseluun. Tie kääntyi pian sisämaahan ja siinä oli pitkä ylämäki, kovassa myötätuulessa se ei tuntunut kovin raskaalta. Ylhäältä näkyi Bråviken lahden koko itäpuoli ja Norrköping.

Norrköping

Nousun jälkeen maasto oli tasaisempaa. Tuuli oli edelleen myötäinen ja voimakas. Kävimme kahvilla E4 varrella. Pieniä kyliä oli paljon suurten peltojen välissä. Menimme koko ajan hieman alas kun lähestyimme Nyköpingiä.

Lehmiä ja lampaita

Kun pääsimme Nyköpingiin päätimme pysähtyä syömään jotain. Keskustasta ei löytynyt mitään sopivaa paikkaa joten jatkoimme matkaa. Ruokapaikka löytyi lähiöstä kaupungin laidalta.

1000 kilometriä takana.

Viimeinen osuus oli hieman raskas alussa. Olimme syöneet liikaa ja aika pian tuli taas pitkä ylämäki. Ilma oli jo hieman liian lämmin eikä myötäinen tuuli viilentänyt ollenkaan. Kiersimme vielä Tystbergan kautta koska Sätterstassa ei ollut kauppaa.

Nyköpingiä tutkimassa

Yövymme Sätterstan kylässä Livslust B&B :ssä. Paikka on mukava puutalo rykelmä. Emäntä on syntynyt Suomessa ja puhuu jonkun verran suomea.

Majapaikka