Aamulla ilma oli pilvinen ja hieman sateinen. Tuuli oli meille myötäinen mutta ei kovin kova.
Aloitimme pientä tietä Vimmerbystä pohjoiseen. Tie kulki alussa korkealla pienen järven suuntaisesti. Maisema oli hienoa. Mäkiäkään ei paljon ollut.

Ensimmäinen tauko pidettiin Hornin kylässä. Keskustassa oli kahvila joka oli yllättävän vilkas. Kaupasta täydensimme ruokavaroja ennen lähtöä.
Toinen tauko pidettiin tien varressa Åsunden järven rannalla. Listalla oli nuudelikeittoa, ruisleipää ja kavit.

Peltoja ei enään ollut niin paljon kuin etelämmässä. Laidunmaata sen sijaan oli enemmän. Asutusta oli harvakseltaan, useimmiten ne olivat maatiloja. Metsäkauriita näkyi paljon tiellä ja pelloilla. Ne olivat niin arkoja ettei kameraa ehtinyt saada ajoissa esiin.

Majoituimme Åtvidabergissä halpaan hotelliin. Huone on ok ja hinta sisältää aamiaisen.
