Trosa – Nyköping 65 km

Aamulla heräsimme ajoissa, huone oli aika kuuma vaikka ikkuna oli auki koko yön. Pääsimme lähtemään hyvissä ajoin. Kävimme kaupassa ja kiersimme hieman kaupunkia ennen lähtöä.

Kurjet pellolla

Tuuli oli aika voimakas ja vastainen kun lähdimme etelää kohti. Kahvilla kävimme Nynäsin linnassa, siellä vierähti aikaa melkein tunti. Linna ja muut rakennukset oli hyvin kunnostettu. Lapsille oli kotieäimiä näytillä.

Mäet olivat loivia

Matka jatkui alkuun yltyvässä vastatuulessa. Suuria mäkiä ei ollut mutta koko ajan mentiin ylös ja alas. Noin 15 km ennen Nyköpingiä tuuli ja tie kääntyivät meille edulliseen suuntaan. Lopun matkaa oli mukavaa myötätuulta. Nyköpingissä päätimme jäädä yöksi kaupunkiin. Saimme mökin paikalliselta leirintäalueelta.

Majamökki

Ilalla kävimme syömässä kaupungilla. Ihastelimme myös paikallista linnaa.