Päivän vietin turistina Joensuussa. Hankin myös lisää sisäkumeja rikkinäisten tilalle.
kesäkuu 2012 archive
kesä 11 2012
Joensuu lepopäivä
kesä 10 2012
Kesälahti – Joensuu 138 km
Heräsin aamulla sateen ropinaan, mökki oli mukava valinta. Aamiaisen jälkeen lähdin kutostietä pohjoiseen, liikennettä oli vähän. Laitoin renkaisiin maksimi paineet ennen lähtöä ja sen huomasi, fillari kulki myötätuulessa melkein itsekseen. Pieni sadekkaan ei haitannut, ilmakin pysyi raikkaana. Puhoksen jälkeen pääsin pienemmälle tielle. Kiteellä pysähdyin kahville kaupunki kierroksen jälkeen. Rakenteilla oli uusia kauppoja keskustaan, varmaankin venäläisten …
kesä 09 2012
Simpele – Kesälahti 92 km
Aamulla katselin hetken aikaa kaupunkia ennen lähtöä. Simpele näytti elinvoimaiselta, kaikki tuntuvat luottavan tehtaan jatkamiseen paikkakunnalla. Alkuun jouduin ajamaan kuutostietä jonkun matkaa ennen Parikkalaa. Liikennettä ei ollut paljon ja olin pian Parikkalassa. Ensimmäisellä pikkutiellä näin parven joutsenia pellolla, harvoin olen nähnyt niitä kuivalla maalla noin paljon. Parikkalassa join kahvit torilla. Kaikki torilla neuvoivat mitä reittiä …
kesä 08 2012
Lappeenranta – Simpele 104 km
Ensimmäinen yö teltassa rentoutti, nukahdin ennen kymmentä ja heräsin vasta seitsämältä aamulla. Aamiaisen jälkeen lähdimme Robertin kanssa vielä kaupungille kahville. Hän on menossa Puumalaan joten tiemme eroavat Imatralla. Imatralle ajoimme saimaan rantaa pitkin pieniä teitä aina kun se oli mahdollista. Robert oli innoissaan maisemista, itsekkin oli pakko ihailla näkymiä. Noin 10 kilometriä ennen Imatraa eksyimme …
kesä 07 2012
Virojoki – Lappeenranta 79 km
Aamiaisen kävin syömässä rajalla suurella huoltoasemalla. Taas sain aamiaisen valmiista pöydästä. Robert liittyi seuraan aamiaisen jälkeen. Matkaamme yhdessä ainakin Lappeenrantaan asti. Alkuun liikennettä oli aika paljon, venäläisiä rekkoja meni Vainikkalaan lyhyemmän jonon toivossa. Päätimme kierrellä pieniä hiekkateitä rajan pinnassa. Ensimäisellä kierroksella oli lintutorni juuri rajavyöhykkeen länsipuolella. Idässä näkyi venäjä järven takana. Maisemat olivat kauniit. Rajavartiolaitos …
kesä 06 2012
Loviisa – Virojoki 112 km
Aamulla olo oli hyvä, vatsakin tuntui toipuneen. Aamiaisen jälkeen menin vielä torille kaville suunnittelemaan päivän reittiä. Loviisassa tori ei ole yhtä vilkas kuin kuin kauppatori aamuisin, kahvila oli sentään auki. Jouduin ajamaan Loviisan jälkeen vähän matkaa isolla tiellä. Rekkoja meni aika paljon venäjää kohti. Ensimäinen pikkutie alkoi Pyhtään kirkonkylältä, osa matkasta oli hiekkatietä. Kivikirkko oli …
kesä 05 2012
Espoo – Loviisa 117 km
Lähdin aamulla ruuhkan aikaan polkemaan Helsingin läpi, se oli aika stressaavaa. Painavalla ja kömpelöllä pyörällä meinasi jäädä jalkoihin. Matka läpi Helsingin kesti yli tunnin. Sen jälkeen pystyin ihailemaan maisemia hienossa säässä. Tuuli oli myötäinen ja aika kova, se kevensi etenemistä mukavasti. Hieman ennen Porvoota olo tuntui oudolta, ajattelin sen johtuva liian pienestä aamiaisesta. Pysähdyin ensimmäiseen …
kesä 02 2012
Kesän 2012 pyöräretki
- 1
- 2