Puolanka – Pudasjärvi 97 km

Heräsin sateen ropinaan aamulla, kello oli noin kuusi. Oli hyvä aikaherätä. Keitin puurot ja sitten olikin jo aika lähteä. Ostin pientäevästä mukaan ja menin kahville. Olin juuri lähdössä kun rankkasadekuuro alkoi. Otin vielä toisen kupin ja katsoin sadetutkaa. Kuuroja oli luvassa aamupäiväksi joten vaihdoin sadetakin päälle.

Alussa oli taas pitkiä mäkiä ja mukavia maisemia. Hirviä tai poroja vilahti kerran tien yli. Pysähdyin ensimmäiselle tankkaukselle kauniin suolammen kohdalla, siinä oli levähdyspaikka. Vaihteeksi nuudelia ja poroa. Juuri kun sain kahvin kuppiin kurvasi mies maasturilla viereen. Juteltiin siinä kaikkea ja ihasteltiin luontoa. Sitten paikalle pysähtyi saksalainen turistibussi. Päätimme lähteä kun kamerat kääntyivät meihin päin.

Tiet kapenee.

Matka jatkui pitkällä nousulla jonka muistin ottaa rauhallisesti. Jalassa ei tuntunut mitään kipua vielä. Vähän ehkä aristelin sitä liikaa koska toinen jalka alkoi väsyä enemmän.

Jaurankajärvellä oli yllättäen kioski, sinne piti mennä ihan muuten vaan kahville. Kioskilla oli naisia neljässä sukupolvessa ja kaikilla riitti juttua. Nuorin oli alle kolme kuukautta vanha ja ilmoitti ainakun kaikki ei ollut hyvin. Taas meinasi tauko venähtää pitkäksi kun juteltiin mukavia.

Taas saa hätistellä näitä.

Päivän ainoa hiekkatie osuus alkoi poroilla. Niitä oli suuri tokka keskellä tietä. Eteläiset porot eivät välitä autoista mitään, ne vain katselivat kun autot yrittivät ohi. Huutaminen auttoi riittävästi mutta laiskasti ne siirtyivä minun edestä pois. Saa nähdä tuleeko niitä vielä paljon eteen.

Sotkajärvellä poikkesin lintutorniin ihailemaan maisemaa. Itikoita oli jo järjettömän paljon eikä offia viitsinyt sateessa laittaa.

Sotkajärvi

Pudasjärvellä menin ensimmäiseksi syömään. Jos veren sokeri on alhaalla on vaikea leiriytyä. Jo paikka teltalle voi olla vaikea löytää. Nyt kaikki sujui vaivattomasti. Jaksoin pestä pyykit ennen iltapalaa.

Jyrkkäkoski on mukava leirintäalue. Kaikki rakennukset on tehtyhirrestä. Se sopii tähän ympäristöön mainiosti. Täällä saa myöskunnollisen aamiaisen neljällä eurolla. Taas saan valmiiksi keitettyäpuuroa aamulla.