Aamulla heräsin vasta seitsämän aikaan. Yritin vielä nukkua vähänmutta ei siitä mitään tullut. Aamiaisen jälkeen täytin vesipullot ja lähdin matkaan.
Alku oli hankalan tuntuista, kaikki oli outoa fillarissa. Tämä ontuttua aikaisemmilta matkoilta, ensin kaikki on hieman vaikeaa mutta kun matkustamiseen tulee rutiini niin vaikeudet vain katoavat.

Vihdissä oli jo kamala nälkä, etsin kylältä lounasbaarin. Saanan tupa oli ainoa mikä oli auki. Kermalohi kaikkine lisukkeineen maksoi 6 euroa. Se oli aika edullista. Siihen hintaan kesti kaikki kärpäset baarissa. Ruoka oli hyvää eikä sitä ollut liikaa.
Mökillä lähdimme traktori ajelulle katsomaan laidunmaita hevosille. Aika maalais meininkiä.

Ilta kävelyllä suunnattiin kohti korkeuksia, uudenmaan korkeintakohtaa (174 m). Siellä oli näkötorni mutta tikkaat olivat niin lahot ettei sinne uskaltanut kiivetä. Matkalla näkyi paljon kaikenlaisia lintuja. Käkiä kukkui useita metsässä. Saniaisten seassa juoksenteli joku metsäkana, luultavasti pyy.
