Alta – Kautokeino 151 km

Heräsin aamulla hyvin levänneenä. Ilma oli edelleen lämmin. Telttakin oli kuiva jo valmiiksi. Minulla oli hyvää aikaa pakata tavarat. Kaupat aukeaisivat vasta 9:00 – 10:00, kameraan piti saada uusi muistikortti. Espanialaiset lähtivät samaan suuntaan kuin minä. Heidän kohde oli Maze.

Kapea koski kanjonissa

Suuntasin kaupungille etsimään muistikorttia ja pankkiautomaattia. Olin ensi kertaa kaupungissa Inarin jälkeen. Eksyin ennen kuin olin löytänyt mitään. Kysyin neuvoa eräältä paikalliselta ja hän opasti minut taas oikeaan suuntaan. Löysin automaatin ja sain taas käteistä. Muistikortti löytyi ostoskeskuksesta. 1 GB kortti maksoi noin 60 euroa, se on saman verran kuin suomessa. Söin vielä sämpylän ja join kahvit.

Vieläkin mentiin ylöspäin

Olin hakenut turisti infosta kaupungin kartan etten eksyisi enää. Sen avulla löysin helposti tien 93. Tie seurasi jokea noin 40 km sisämaahan. Alussa joki virtasi hitaast. Matkan edetessä alkoi virta voimistua ja tie nousta. Sitten tuli varoitusmerkki, 8% nousua 5.2 km ja saman verran mutkia. Joki muuttui kuohuvaksi koskeksi. Tie seurasi koskea syvässä kanjonissa ylös. Otin kuvia aina kun pystyin pysähtymään, tie oli kapea ja likennettä oli kohtuullisesti.

Virta oli voimakas vielä ylängöllä

Ylängöllä oli tasaista, kun myötätuuli vielä avitti sujui matka ripeästi. Sitten alkoi sataa. Olin ajatellut pitää tauon mutta sateessa on mukavampi olla liikkeessä. Pysähdyin kahville Suolovuompin kohdalla. Espanialaiset olivat myös siellä sadetta pitämässä. Juteltiin vähän ja jatkettiin matkaa. Männyt olivat taas hävinneet, koivutkin olivat taas pensaita. Vettä oli joka puolella tuhannessa eri muodossa. Myös hyttysiä oli paljon. Ne olivat vielä erityisen agressiivisa, yksi kerkesi pistää minua silmäluomeen kun täytin vesipulloa tien varressa. Onneksi täällä ei vielä ole mäkäriä.

Pikefossen. Mahtava vesiputous

Kautokeino lähestyi ja ilma kirkastui. Aloin olla jo hieman väsynyt. Majapaikan löytäminen oli helppoa, seurasi vain tietä. Majoituin lähimmälle leirintäalueelle. Mökki oli halpa, 200 NOK. Kaikki on vanhaa mutta siistiä. Omistaja kutsui vielä syömään siikaa, kuivattua poroa ja kermakakkua. Hänellä oli syntymäpäivä. Kautokeinossa puhutaan enemmän saamea kuin norjaa. Tuntui kuin olisi taas tullut uuteen maahan. Huomenna olen jo suomessa.

Kautokeino