Aamulla pakatessani pyörää huomasin taas monen pinnan olevan löysällä. Suuntasin samantien kaupungille etsimään pyörä pajaa. Täytyy opetella itse nuo hommat ennen seuraavaa reissua. Kaikki kaupat olivat kiinni, piti kalenterista tarkistaa mikä viikonpäivä on. Lauantaina kauppojen pitäisi olla auki. Kysyin ensimmäiseltä ei turistin näköiseltä ja hän kertoi kauppojen aukeavan 10:00. Norjassa kauppojen aukiolo ajat on kuin suomessa 20 vuotta sitten. Siispä suuntasin kioskille kahville (Narvessen = R-kioski).
Kymmeneltä menin pyörä kauppaan, he sanoivat mekaanikon tulevan 12:00. Vietin siitä ajasta tunnin Nordkapp museossa. Sitten kävin syömässä kalliin mutta hyvän ja aivan liian ison hampurilaisen (NOK 124 =noin 16 euroa). Mekaanikko korjasi pyörän 5 minuutissa ja sanoi ettei ongelmia pitäisi enään tulla. Sitten alkoi jo jännittää kun suuntasin kohti etelään johtavaa tietä E69. Matkalla oli useita tunneleita. Nordkapp tunneli on 6870 metriä pitkä, syvin kohta 212 metriä meren pinnan alapuolella. Alussa on 3 km 10% laskua, loppu vastaavaa nousua.Muut tunnelit alittivat vain tuntureita ja olivat 190 – 4440 metriä pitkiä.
Norjalaiset ilmeisesti pitävät polkupyörä turisteista tai suomalaisista. Taaskaan maksua ei peritty. Ymmärsin vain sanat ”betala”ja ”go”, sitten puomi aukesi ja jännitys kohosi. Otin vielä pari kuvaa tunnelin suulta ja pistin pipon ja lämpimät hanskat ennen kuin menin sisään. Alku oli todella jyrkkää mäkeä, pysähdyin aina hätäpuhelimen kohdalla jäähdyttelemään jarruja. Vauhti kohosi hetkessä 55 km/h ja kovempaa en uskalla painavalla pyörällä mennä. Tunnelin katosta tippui vähän vettä, tie oli märkä ja liukas. Sitten mäki tasaantui, oli muutaman sadan metrin tasainen pätkä. Välillä tuulettimet menivät päälle kun olin niiden kohdalla, meteli oli kuin lentokentällä. Kun auto alkoi lähestyä en erottanut äänestä mistä suunnasta se oli tulossa, koko tunneli vain täyttyi melusta. Sitten tie alkoi nousta, alussa vähän ja sitten oltiinkin jo jyrkässä nousussa. Vauhti putosi 8 km/h. Ilma oli huonoa hengittää, se oli rikin tuoksuista. Yritin pitää tasaisen tahdin polkemisessa. Sammutin pisteissä ja puhelinten kohdalla oli aina matka ulos kumpaankin suuntaan. Tuntui ettei metrit vähene tarpeeksi nopeasti, mutta pidin väkisin saman tahdin enkä alkanut kiihdyttää vauhtia. Se vaati koko ajan enemmän itsehillintää. Reunaviiva oli liukas, aina välillä takapyörä suti kun osuin siihen. Sitten näkyi mutkan merkkejä ja mutkan takaa pilkisti auringon valoa. Olin selvinnyt kunnialla tunnelin läpi. Taisin vähän huutaa ääneen kun tulin taivasalle. Ulkona jäin ottamaan kuvia tunnelin suusta. Toisella kaistalla oli saksalainen matkailuauto parkissa. Sieltä juoksi nainen ulos ja kysyi halusinko kuvan itsestäni. Nyt minulla on kuva itsestäni tunnelin suulla.
Jakoin 50 km ennenkuin maltoin pysähtyä. Niin paljon sain virtaa onnistumisesta. Sitten piti pakotaa itsenä pysähtymään. Löysin mukavan paikan vuonon perältä vähän korkeammalta kuin tie. Tein leirin ja nautiskelin tyynestä ja aurinkoisesta ilmasta. Itikoita oli jonkun verran mutta OFF piti ne loitolla. Tunsin olevani nähtävyys kun kaikista busseista ihmiset vilkuttivat, jotkut autoliatkin pysähtyivät tervehtimään. Kun olin nauttinut kevyen aterian lähdin jatkamaa matkaa.
Olin edennyt vain vähän matkaa kun ranskalainen kaveri saavutti minut. Hän oli lähtenyt vähän minun jälkeen. Jatkoimme yhdessä kohti etelää. Oli alussa vaikea ajaa hänen rytmissä mutta kun siihen tottui niin matka alkoi sujua. Yhdessä pystyy helposti ajamaan nopeammin.Saavuimme nopeasti leirintäalueelle. Hän lähti omille teilleen ja minä menin maksamaan yöpymistä. Virkailian kanssa puhuimme englantia siihenasti kun hän kysyi nimeä. Hän oli suomainen opiskelija kesätöissä norjassa. Oli hetken aikaa vaikea taas asioida suomeksi, en ollut moneenpäivään puhunut suomea.
Leirintäalue oli muutenkin kotoisan oloinen, itikoita oli miljoonittain. Jututin vielä hollantilasia pyöräturisteja. He olivat menossa pohjoiseen, ja olivat erityisen kiinostuneta tunnelista. Huomenna tavoite on Alta.
