Aamulla oli hassua olla lähtemättä mihinkään, olin jo tottunut matkustamiseen. Päätin lähteä tuntureille kävelemään päiväksi. Valitsin Ranvikan lintuvuoren kohteeksi, sinne menee merkitty polku, matka on noin 5km. Varasin mukaan pientä evästä ja vettä.
Alkuun polku hiljalleen tunturin rinnettä ylös seuraten pientä jokea. Jokeen virtasi vettä joka suunnalta pienistä puroista. Joka puolella kasvoi vihreää sammalta ja pieniä koivuja. Yläpuolella liiteli merikotka. Noin kilometrin jälkeen alkoi jyrkempi nousu, välillä piti ihan kiivetä ylöspäin. Koivutkin vähenivät maisemasta. Siellä täällä oli vielä lunta, tämä oli pohjoisrinne. Näkymä alas kylää kohti oli silmiä hivelevä, jäin hetkeksi istumaan ja ihailemaan maisemia. Täytin vesipullon tunturipurosta, se oli raikasta ja kylmää. Poroja näkyi aina välillä. Sitten huomasin alhaalla pienen ryhman matkalla ylös. Jäin odottamaan heitä jos vaikka saisin valokuvan itsetäni kauniissa maisemassa. Etsin jylhän tunturin taustalle. Retkeilijät olivat myös Suomesta, kaikki täällä tuntuivat ainakin puhuvan suomea. Kuvaus saatiin suoritettua ja matka jatkui.
Polku meni aika korkealta tunturin yli. Etelä rinne oli melkein ylhäältä asti paljon vihreämpää kuin pohjoispuoli. Myös lammet olivat osittain rehevän kasvillissuden peittämiä. Rinnettä on vaikeampi mennä alas kuin ylös. Kulutin melkein tunnin viimeisen kahden kilometrin matkalla. Alhaalla näkyi hylätty kalastajakylä. Pidin pienen lepohetken alhaalla lähellä lintuja. En ollut ennen nähnyt pikkukajavaa, nyt niitä oli tuhansittain ilmassa ja kalliolla.
Illalla oli tarkoitus mennä kalastamaan kuningasrapuja. Kun kalastaja saapui paikalle hän ilmoitti heti tuulen olevan ”huono”. Se takoitti itätuulta suoraan vuonon suulta. Hänen mukaan emme olisi pysyneet veneessä siinä aallokossa.
