Pokka – Inari 113 km

Heräsin kuuden aikohin aamulla. Olo tuntui levänneeltä eikä edellisen päivän rasitus pakottanut jalkoja enää. Ilma oli aurinkoinen ja tuulinen, paras mahdollinen teltan ja makuupussin kuivaamiseen. Siihen ei mennytkään kuin tunti. Aamiaseksi söin kuivattua poroa, ruisleipää ja purjo-peruna keittoa. Meinasin pistää keiton sekaan myös palan sormesta, peukaloon tuli syvä haava ja verta oikein pulppusi siitä. Onneksi oli laastaria mukana. Seuraavalle matkalle otan myös jotain desinfiontiainetta mukaan. Kahvia ei saanut mistään baari aukeaa vasta yhdeksältä. Lähdin kohti Inaria.

Villinkijoki

Maasto oli aika tasaista ja mäet edelleen erttäin pikiä ja loivia. Niitä oli helppo ajaa ylös ja alas. Pieniä jokia oli paljon ja välillä vähän isompiakin. Joet olivat matalia ja virtaus kaikissa oli kova. Otin paljon kuvia kauniista maisemista. Seuraavaksi sain kiinni Espanialais pariskunnan, he olivat myös yöpyneet Pokassa. Nainen oli kaatunut edellisenä päivänä mutta sanoi olevansa kunnossa. En halunnut jatkaa heidän kanssa matkaa, koska heidän vauhti oli aivan liian hidasta minulle. Olen ja muodostanut oman rytmin polkemiseen enkä halunnut opetella uutta tässä vaiheessa.

Ilma oli välillä aurinkoinen

Jatkoin omaa vauhtiani eteenpäin ja maisemat vain paranivat. Siinä samassa alkoivat mäetkin jyrkkenemään. Pysähdyin noin 60 km kohdalla syömään Menesjoen rannalle. Siinä oli loistavat maisemat ja paikka oli tarpeeksi tuulinen (ei itikoita). Söin pari pientä keittoa höystettynä porolla ja leipää. Siitä sai taas energiaa jatkaa matkaa.

Lemmenjoen kohdalla idässä oli monta korkeaa ja kaunista tunturia. Kymmenen kilometriä ennen Inaria näkymät Juutuan joelle olivat hengästyttävät. Muutaman kärpäsen nieltyäni päätin pysätyä tien varteen haukkomaan henkeä. Toivottavasti kuvat onnistuivat.

Suo

Inarissa pysähdyin heti kahville. Sitten suuntasin Inari infoon joka oli samalla posti ja alko. Kyselin yöpymis paikkoja ja päätin mennä Lomakylä inariin. Sain pienen mökin järven rannalta. Näkymät ovat mukavat.

Inarinjärvi yöllä